Ajan­kohtai­sta

Koronapotilaiden määrä tuplaantunut HUS:n sairaaloissa

Viikon tai kahden kuluessa jouduttaneen supistamaan muuta toimintaa.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Tartuntojen nopean lisääntymisen myötä koronapotilaiden määrä on vajaassa kahdessa viikossa tuplaantunut HUS:n sairaaloissa.

– HUS:ssa oli tänä aamuna yli 80 koronapotilasta, joista oli 20 tehohoidossa. Käytännössä ne paikat, jotka on normaalin toiminnan lisäksi varattu koronapotilaiden käyttöön, ovat nyt täynnä, kertoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

Vielä ei ole peruttu tai siirretty kiireettömiä leikkauksia, mutta Mäkijärvi ennakoi, että tämä on edessä viikossa tai kahdessa.

– Tässä olisin mielelläni väärässä, mutta pelkään, etten ole, hän sanoo.

Mäkijärvi näkee, että terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi Uudellamaalla tarvitaan kaikki mahdolliset rajoitustoimet voimaan nopeasti.

– Toivomme, että kansalaiset niitä myös noudattavat. Nyt on tosi kyseessä.

Mäkijärvi muistuttaa, että sairaaloissa on muitakin potilaita, jotka pitää pystyä hoitamaan.

– Kaikkia potilaita hoidetaan yhdenvertaisesti, mutta ei meillä ole ollut ylimääräisiä tyhjiä paikkoja koronapotilaille.

Teho-osastojen hoitajatilanne on vaikea ja edelleen vaikeutumassa.

Entiset rajoitukset eivät riitä

Brittivariantin tartuttavuus näkyy Mäkijärven mukaan käytännössä siinä, että nyt tartuntojen määrä lisääntyy samoilla rajoituksilla, joilla ne saatiin laskuun joulukuun alussa.

Lue myös

– Tämän vuoden puolella brittivariantti saapui Suomeen ja tartunnat kääntyivät nousuun. Tämä heijastuu potilasmääriin merkittävänä kasvuna ja ainakin sitä kautta brittivariantti on ajateltava vaarallisemmaksi.

Toinen merkki brittivariantin vaarallisuudesta on, että HUS:n sairaaloissa on nyt hoidossa myös nuorehkoja ihmisiä, osa tehohoidossa.

– Potilaat ovat ehkä vähän nuorempia kuin vuosi sitten. Tartunnatkin ovat lisääntyneet eniten alle 40-vuotiailla.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030