Ajan­kohtai­sta

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot jaettiin

Palkinnot saivat muiden muassa valtakunnallisen PET-keskuksen johtaja, professori Juhani Knuuti ja lääkäri Anni Saukkola.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
Fotolia

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kahdeksan tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa merkittävästä ajankohtaisesta tai esimerkillisestä ja pitkäjänteisestä tiedonjulkistamistyöstä.

Tämän vuoden palkitut heijastavat erityisesti koronakriisin esille nostamia teemoja, kuten huolta nuorten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä. Korona-ajan palkituissa korostuvat myös luotettavan terveys- ja hyvinvointitiedon tärkeys.

Palkinnot saivat muiden muassa professori Juhani Knuuti ja lääkäri Anni Saukkola.

Juhani Knuuti on toiminnassaan esimerkillisellä tavalla nostanut esille näyttöön perustuvan terveystiedon merkityksen, mikä auttaa kansalaisia selviytymään terveysväitteiden viidakossa.

Knuuti on Valtakunnallisen PET-keskuksen johtaja ja ylilääkäri Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Mittavan tieteellisen uransa ohella Knuuti on aktiivisesti tarttunut julkisuudessa esitettyihin virheellisiin terveysväittämiin. Kritiikkinsä hän on pohjannut tieteelliseen tutkimustietoon ja sen puuttumiseen.

Lue myös

Anni Saukkola palkittiin työstään terveyttä koskevan tiedon julkistajana erityisesti nuorille sopivin tavoin. Perustelujen mukaan hän on onnistunut laajentamaan omassa työssään tiedonjulkistamisen tapoja ja kanavia. Saukkola vie tietoa sinne missä ihmiset ovat, myös sosiaalisen median kanaviin. Hän jakaa suuren suosion lyhyessä ajassa saavuttaneella Instagram-tilillään tutkittua tietoa terveydestä. Hän nostaa esille etenkin sellaisia terveyttä koskevia aiheita, joihin liittyy paljon oletuksia ja uskomuksia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030