Terveydenhuolto

Lääkäriliitto: Terveydenhuollon rahoitusta nostettava

Suomessa käytetään terveydenhuoltoon vähemmän rahaa kuin muissa Pohjoismaissa ja eurooppalaisissa verrokkimaissa.

Anne Seppänen
Adobe/AOP
Lääkäriliitto vaatii valtiota nostamaan terveydenhuollon rahoitusta.

Lääkäriliitto peräänkuuluttaa aluevaalien alla realistista keskustelua suomalaisen terveydenhuollon tilanteesta. Valtion pitäisi Lääkäriliiton näkemyksen mukaan korottaa sosiaali– ja terveydenhuollon rahoitusta merkittävästi.

Suomessa käytetään terveydenhuoltoon huomattavan vähän rahaa. Terveydenhuollon menot ovat muita Pohjoismaita ja eurooppalaisia verrokkimaita alhaisemmalla tasolla. Suomen terveydenhuollon menot olivat vuonna 2019 vain 9,2 prosenttia BKT:sta, kun ne muissa Pohjoismaissa olivat yli 10 prosentin tasolla. Myös menojen kasvu on ollut Suomessa muita verrokkimaita maltillisempaa.

Suurin huoli perusterveydenhuollosta

Erikoissairaanhoidon menot ovat kasvaneet huomattavasti muun muassa väestön ikääntymisestä johtuvan palvelutarpeen kasvun, perusterveydenhuollon tukkeutumisen, potilastietojärjestelmien ja muun terveysteknologian sekä lääkekustannusten kallistumisen vuoksi. Covid-epidemia on osoittanut, että erikoissairaanhoito toimii resurssiensa ylärajoilla. Sairaaloiden täyttöasteet ovat 90 prosentin luokkaa ja avohoidon jonot ovat normaalitilanteessakin niin pitkiä, että ne hätyyttelevät lain sallimia ehdottomia ylärajoja.

Lue myös

Suurinta huolta Lääkäriliitto kantaa kuitenkin perusterveydenhuollon tilanteesta. Perusterveydenhuolto on rapistunut suhteellisten resurssien vähentyessä: perusterveydenhuollon osuus terveydenhuollon menoista on pudonnut viidenneksestä reiluun 10 prosenttiiin tämän vuosituhannen kuluessa.

– Suomi on palautettava eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden joukkoon nostamalla terveydenhuollon rahoitusta, painottavat Lääkäriliiton puheenjohtaja Niina Koivuviita ja politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen tiedotteessa .

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030