Terveydenhuolto

Oletko moraalisesti rohkea työssäsi?

Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin moraalisesti rohkeita toimijoita terveydenhuollossa 

Hanna Kauppinen
Barabas Attila

Terveydenhuollon ammattilaiset pitävät itseään moraalisesti rohkeina ja olisivat todennäköisesti valmiita paljastamaan väärinkäytöksiä pelosta ja itselle aiheutuvista haitoista huolimatta. 

Tämä selvisi väitöskirjatutkija Johanna Wiisakin tutkimuksessa, jossa analysoitiin terveydenhuollon ammattilaisten mahdollista väärinkäytösten paljastamista, heidän moraalista rohkeuttaan ja siihen yhteydessä olevia yksilöllisiä taustatekijöitä.

– Moraalisella rohkeudella tarkoitetaan kykyä puolustaa omia tai ammattieettisiä arvoja ja periaatteita sekä toimia niiden mukaisesti huolimatta toiminnasta itselle mahdollisesti aiheutuvista negatiivisista seurauksista, Wiisak kertoo Turun yliopiston tiedotteessa .

Tutkimuksessa selvisi, että itsearvioitu moraalinen rohkeus oli yhteydessä vastaajan koulutukseen, työhön, persoonallisuuteen ja sosiaaliseen vastuuseen. Persoonallisuudesta esimerkiksi ekstrovertit arvioivat olevansa moraalisesti rohkeampia kuin introvertit.

Tutkimus toteutettiin kuvailevana korrelaatiotutkimuksena. Tutkittavat rekrytoitiin Suomen Sairaanhoitajat ry:n kautta ja heistä 454 vastasi kyselyn kaikkiin osiin.

– Tutkittavia pyydettiin katsomaan tätä tutkimusta varten käsikirjoitettu ja kuvattu moraalista rohkeutta edellyttävä hoitotyön tilanne videolta ja vastaamaan videota koskevaan avoimeen kysymykseen siitä, kuinka toimisivat tilanteessa ja miksi, Wiisak kertoo.

Väärinkäytösten paljastamista tulisi tukea

Moraalisen rohkeuden ilmentäminen ja yksilön tukeminen esimerkiksi väärinkäytösten paljastamisessa edellyttää Wiisakin mukaan toimivia rakenteita.

– Whistleblower-lainsäädännön kehittäminen väärinkäytösten paljastajan suojelemiseksi mahdollisilta kostotoimilta on työn alla EU-direktiivin mukaisesti myös Suomessa. Laki ei kuitenkaan tule koskemaan kuin tiettyjen väärinkäytösten, esimerkiksi korruption, paljastajia. Tästä syystä esimerkiksi potilaan tai kollegan epäasiallisen kohtelun paljastajien suojelemiseksi tarvitaan muita rakenteita.

Lue myös

Terveydenhuollon johtamisen, toimintatapojen ja prosessien tulee Wiisakin mielestä tukea ja rohkaista yksilön väärinkäytösten paljastamista.

– Näiden rakenteiden tulisi myös mahdollistaa eettinen keskustelu sekä tukea eettisesti kestävää toimintaa. Lisäksi tulee olla yhtenäiset toimintamallit väärinkäytösten selvittämiseen ennaltaehkäisyyn ja vähentämiseen terveydenhuollossa.

Tutkimus on neljäs osatutkimus Wiisakin väitöskirjasta, jossa tarkastellaan whistleblowing-aihetta. Tutkimuksessa kehitetään käsitteellinen malli, jolla pyritään lisäämään ymmärrystä aiheesta, ennaltaehkäisemään ja vähentämään terveydenhuollon väärinkäytöksiä sekä tukemaan yksilöitä niiden paljastamisessa.

Tutkimusartikkeli “Whistle-blowers – morally courageous actors in health care” on julkaistu Nursing Ethics -lehdessä.

Kirjoittaja

Hanna Kauppinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030