Terveydenhuolto

Liikennevalot työuupumuksen tunnistamiseen

Työterveyslaitos on julkaissut uuden menetelmän työuupumusriskin arvioimiseksi.

Anne Seppänen
Adobe/AOP

Työterveyslaitos on julkaissut uuden, vapaasti saatavilla olevan menetelmän työuupumusriskin arvioimiseksi.

Työuupumuksen liikennevalomalli ottaa huomioon nykykäsityksen mukaiset neljä työuupumuksen oiretta: kroonisen väsymyksen, henkisen etääntymisen työstä, kognitiivisen toiminnan häiriöt ja tunteiden hallinnan häiriintymisen.

– Työuupumus on ollut sitkeä ongelma suomalaisessa työelämässä, ja usein työuupuneet ja heidän esihenkilönsä ja työtoverinsa kertovat, etteivät he ole ajoissa tunnistaneet oireita. Nyt käytettävissä on luotettava ja maksuton menetelmä työterveyshuoltojen käyttöön ja myös suoraan työpaikoille kuormittuneiden työyhteisöjen tunnistamiseksi, tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta kertoo tiedotteessa.

Raja-arvot kertovat riskistä uupua

Työterveyslaitoksen Kimmoisat työntekijät muuttuvassa työelämässä -hankkeessa testattiin ja validoitiin uusi Belgiassa kehitetty työuupumuksen arviointimenetelmä.

Hanke tuotti raja-arvot kohonneesta riskistä työuupua ja todennäköisestä työuupumuksesta eli niin sanotun työuupumuksen liikennevalomallin. Raja-arvot perustuvat väestöstä satunnaisesti poimittujen suomalaisten työikäisten ja Mehiläinen Oy:n työuupumuksesta kärsivien asiakkaiden antamien vastausten tilastolliseen vertailuun. Näin työuupumukselle on pystytty määrittelemään raja-arvot aiempaa luotettavammin.

Uusien raja-arvojen mukaan Suomessa kesäkuussa 2021 kohonnut riski työuupua koski 16,5 prosenttia suomalaisesta työväestöstä ja todennäköisestä työuupumuksesta kärsi 7,4 prosenttia.

Lue myös

– Arviointimenetelmä ja liikennevalomalli auttavat työterveyshuoltoa sekä yksittäisen työntekijän tilanteen että työyhteisön hyvinvoinnin arvioinnissa. Kyselyyn vastaaminen toimii jo itsessään hyvänä interventiona, joka edistää vaikuttavien ja muutosta aikaansaavien keinojen pohtimista, toteaa Mehiläisen johtava työterveyspsykologi Suvi Suortamo tiedotteessa.

Uuden työuupumuksen arviointimenetelmän Burnout Assessment Tool (BAT) ja liikennevalomallin julkaisemisen yhteydessä Työterveyslaitos julkaisee menetelmän luotettavuutta tarkastelevan ja käyttöön opastavan käsikirjan, joka on vapaasti ja maksutta saatavilla.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030