Ajassa
KKV esittää Mehiläisen ja Pihlajalinnan yrityskaupan kieltämistä

Markkinaoikeuden on annettava ratkaisunsa kolmen kuukauden kuluessa.

Ajassa
Lonkkamurtuman leikkaus 12 tunnin kuluessa vähentää kuolleisuutta

Suomessa hoidetaan leikkauksella vuosittain noin 6 000 lonkkamurtumaa.

Ajassa
Miten palveluita saa tuottaa? Sote-lausunnoissa toivottiin pelivaraa

Pohjoiseen tarvitaan kunnon tietoliikenneyhteydet, jos digitalisaatiolla halutaan tukea uudistusta.

Ajassa
Macchiarini saa sittenkin syytteen

Esiin on tullut uusia todisteita.

Tiia Reho

LT, työterveyshuollon erikoislääkäri

Tampereen yliopisto, Tampere

Valintani

Tiedepääkirjoitus
Miten depressiosta johtuvia sairauslomia voidaan vähentää?

Lisääntyneiden sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden keskeinen syy on depressio.

Ajassa
Terveydenhuollon palveluvalikoiman määrittämistä tulee selkeyttää

Selvityksessä todetaan, että järjestelmän pohjana olevat arvot tulee määritellä kansallisesti.

Ajassa
Koronarajoitusten vaikutus lääketieteen koulutukseen minimoitava

Rajoitustoimet on varsinkin kliinisessä opetuksessa kohdistettava vain sairastuneisiin ja altistuneiksi todettuihin opiskelijoihin, toteavat Medisiinariliitto, NLY ja Lääkäriliitto kannanotossaan.

Kommentti
Immunologian palomiehet työssään

Laumasuojaa ei synny, mutta COVID-19-pandemian huippu lienee ohitettu. Miksi? pohtii Heikki Peltola.

Tieteessä
TEG arvioi leikkauspotilaiden laskimotukos- ja keuhkoveritulppariskin

TEG:lla voidaan myös havaita erityisen suuressa riskissä olevat potilaat, joilla hyytymistä ehkäisevän lääkityksen annoksen lisäämistä on syytä harkita.

Ajassa
Lääkäriliitto: Hallituksen esitys sote-uudistuksesta on askel oikeaan suuntaan

Lääkäriliitto pitää tärkeänä, että uudistusta viedään eteenpäin, vaikka se ei olekaan täydellinen.

Ajassa
Viiden kysymyksen taktiikalla

Ylidiagnostiikkaa ja ylihoitoa voi hillitä ­pysähtymällä hetkeksi ennen päätöksentekoa.

Tieteessä
Juoksu antaa virtaa väittelijälle

– Juoksu antaa enemmän kuin ottaa, toteaa Sami Saku.

Tieteessä
Voiko korvatulehduksia estää ihmisen omalla bakteerilla?

Oulun yliopistossa tutkitaan, voiko lasten korvatulehduksia estää elimistön omalla bakteerilla.

Pääkirjoitus
Terveiden hoitamisen vaarat

Perusteettomien lääketieteellisten tutkimusten markkinointia on rajoitettava.

Työssä
Selittää ­vai ennustaa?

Selitysmalleja ei juuri pohdita tai esitetä, toteaa Aleksi Reito.

Kolumni
Annos armeliaisuutta

Annos armeliaisuutta tuo toivoa toivottomuuteen, kirjoittaa Anu Wartiovaara.

Tieteessä
Ajoterveyden arviointi muistisairaalta

Eri muistisairaudet vaikuttavat ajoturvallisuuteen eri tavoin.

Tieteessä

Lääkäriliitolta jäsenelle