Genomikeskus ja syöpäkeskus saivat rahaa Hallitus päätti kehysriihessään huhtikuun alussa antaa rahaa syöpäkeskuksen ja genomikeskuksen perustamiseen. Hertta Vierula Avoin artikkeli Ajankohtaista 16/2016 Kommentteja
Sote siirtää ensihoidon yliopistosairaalapiireille 12 päivystyssairaalan malli onkin saanut ainakin osan keskussairaaloista melkoiseen kissanhännänvetoon keskenään ja vakuutteluun siitä, että kuulutaan voittajien leiriin. "Meidän sairaala tulee jatkossakin olemaan laajan päivystyksen sairaala" taitaa olla viimeisen puolen vuoden suosituimpia kommentteja monella keskussairaalapaikkakunnalla. Anestesiologian Ja Tehohoidon Erikoislääkäri Heikki Laine Avoin artikkeli Ajankohtaista 16/2016 Kommentteja
Lomauttaminen lisäsi kustannuksia Erikoissairaanhoidon kulujen kasvu söi perusterveydenhuollossa saadut säästöt Kirkkonummella. Hertta Vierula Avoin artikkeli Ajankohtaista 16/2016 Kommentteja
Mallista apua väkivaltarikosten uusimisen ennustamiseen Ruotsissa kehitettiin ennustemalli, jonka avulla voidaan selvittää vankilasta vapautuvien riskiä uusia väkivaltarikos, kertoo Lancet. Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 21.4.2016 Kommentteja
Tutkimus: Aivoleikkausten tuloksia arvioidaan väärin Neurokirurgisten hoitojen arvioinnissa käytössä oleva mRS-luokitus ei oikeasti mittaa sitä mitä oletetaan, ja aiemmat hoitotulokset olisi syytä arvioida uudelleen. Miia Soininen Avoin artikkeli Ajankohtaista 19.4.2016 Kommentteja
Hän neuvottelee palkkasi Mitä tekee nainen, jonka työn tuloksia näkyy tiliotteellasi? Lääkäriliiton neuvottelujohtaja Laura Lindholm kertoo. Miia Soininen Avoin artikkeli Ajankohtaista 15/2016 Kommentteja
Kuka vastaa e-reseptin toimivuudesta? Kun sähköinen resepti jumittuu, reseptilääkkeiden toimittaminen potilaille hankaloituu välittömästi. Esimerkiksi 15. maaliskuuta e-reseptijärjestelmä oli pois käytöstä 7,5 tuntia. Anne Seppänen Avoin artikkeli Ajankohtaista 15/2016 Kommentteja
Ilen: Uudistaminen ei saa jäädä ylätasolle Ylilääkäri Jyri Ilen Nurmeksen ja Valtimon muodostamasta NuVa-kuntayhtymästä pitää sote-uudistuksen perusperiaatteita tervetulleina. Mari Vehmanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 15/2016 Kommentteja
Yhtiöittäminen yllätti eniten Yhtiöittäminen ja työntekijöiden asema mietityttävät haastateltavia sote-uudistuksessa. Myös rahoitus ja tilaajien rooli odottavat ratkaisuja. Hertta Vierula, Miia Soininen Ja Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 15/2016 Kommentteja
Yhtiöittäminen voi lisätä irtisanomisia ja medikalisaatiota Sote-linjaus herättää terveydenhuollossa monenlaisia ajatuksia. Aki Lindénin suhtautuminen on kaksijakoista. Miia Soininen Avoin artikkeli Ajankohtaista 14.4.2016 Kommentteja
Vähenevätkö vai kasvavatko sosioekonomiset kuolleisuuserot? BMJ-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin sosioekonomisten kuolleisuuserojen kehitystä Euroopassa vuodesta 1990 vuoteen 2010. Hertta Vierula Avoin artikkeli Ajankohtaista 14.4.2016 Kommentteja
Verisuonien kasvattamisesta rasvakudokseen voi löytyä apu tyypin 2 diabetekseen Uusien verisuonien välityksellä pystytään vaikuttamaan tyypin 2 diabeteksessa esiintyvään aineenvaihdunnan häiriöön ja kudostulehdukseen akatemiaprofessori Kari Alitalon tutkimusryhmän mukaan. Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 12.4.2016 Kommentteja
Lääkisläiset testasivat digiratkaisuja Yli sata Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan viidennen vuosikurssin opiskelijaa testasi parinkymmenen yrityksen kehittämiä digitaalisen terveydenhoidon ratkaisuja OYS:ssa. Samalla rakennettiin Oulun yliopiston ja terveysteknologiayritysten yhteistyöverkostoa. Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 14/2016 Kommentteja
Macchiarinin erottaminen herätti kritiikkiä Karoliininen instituutti erotti kohun keskelle joutuneen kirurgin Paolo Macchiarinin maaliskuun lopussa. Irtisanominen on herättänyt kritiikkiä. Miia Soininen Avoin artikkeli Ajankohtaista 14/2016 Kommentteja
Geenihoitovirus avuksi melanoomaan Ensimmäinen syövän virushoitolääke on saanut myyntiluvan Yhdysvalloissa ja Euroopassa. T-vec-hoitoviruksen kehittämisessä mukana ollut suomalaissyntyinen syöpäkirurgi Robert Andtbacka vieraili Suomessa lääketehdas Amgenin vieraana maaliskuussa. Hertta Vierula Avoin artikkeli Ajankohtaista 14/2016 Kommentteja
Miksi Etelä-Pohjanmaa on tuottamattomin? Etelä-Pohjanmaan sairaaloiden tuottavuus on THL:n vertailun mukaan sairaanhoitopiirien heikoin. Mistä tämä johtuu, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlajamäki? Miia Soininen Avoin artikkeli Ajankohtaista 14/2016 Kommentteja
Proffajuhla on yöjonotuksen palkinto Turkulaiskandit jonottavat proffajuhlan lippuja vaikka ulkona yöpyen, kun luvassa on juhlaillallinen Turun linnassa. 70-vuotias juhlaperinne elää vahvana. Elina Teerijoki Avoin artikkeli Ajankohtaista 14/2016 Kommentteja
Milloin viimeksi kävit lääkärissä? Työterveyshuollon palvelut ovat monin paikoin kohentuneet, mutta haasteena on saada lääkärit hyödyntämään palveluita. Nuoret lääkärit ovat työterveyslääkäri Ritva Bormanin mukaan muita valveutuneempia. Mari Heikkilä Avoin artikkeli Ajankohtaista 14/2016 Kommentteja
Kustannussäästöjen arviot hoitajareseptin laajentamisesta epävarmoja Lääkäriliitto antoi STM:lle lausunnon rajatun lääkkeenmääräämisen asiantuntijatyöryhmän loppuraportista. Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 7.4.2016 Kommentteja
Lääkäriliitto: Uudet sote-linjaukset ovat aiempaa parempia Hallitus sopi, että 18 maakuntaa järjestää sote-palvelut. Sote-alueet lensivät roskakoriin. Miia Soininen Avoin artikkeli Ajankohtaista 6.4.2016 Kommentteja
Koulutusmäärät kirvoittivat keskustelua valtuuskunnassa Jäsen Koulutusmäärät kirvoittivat keskustelua valtuuskunnassa Erityisen huolissaan oltiin opetuksen laadusta. Avoin artikkeli
Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Terveydenhuolto Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Lääkärilehden selvityksen mukaan ainakin kaksi hyvinvointialuetta aikoo hakea lisärahaa ministeriöltä ja seitsemän harkitsee. Avoin artikkeli
Lääkäriliitto saa tänään uuden strategian Jäsen Lääkäriliitto saa tänään uuden strategian Valtuuskunta tekee päätöksen liiton hallituksen ja toimiston valmistelun pohjalta. Avoin artikkeli
Nuoren oma päätösvalta ei ole yksiselitteinen Terveydenhuolto Nuoren oma päätösvalta ei ole yksiselitteinen – Humalainen alaikäinen ei kykene päättämään itse hoidostaan, eikä siitä, kerrotaanko vanhemmille, sanoo Elina Hermanson. Avoin artikkeli
Ei-lihasinvasiivinen virtsarakkosyöpä uusiutuu helposti Tiede Ei-lihasinvasiivinen virtsarakkosyöpä uusiutuu helposti Tupakointi viisinkertaistaa sairastumisriskin. Avoin artikkeli
Vuoden sote-vaikuttajan äänestys edelleen käynnissä Terveydenhuolto Vuoden sote-vaikuttajan äänestys edelleen käynnissä Tulokset julkistetaan lehden kesäjuhlissa toukokuun lopulla. Avoin artikkeli