EU-vaaleissa 7 lääkäriehdokasta Euroopan parlamenttiin pyrkii Suomesta seitsemän lääkäriehdokasta. Lääkärilehti kysyi heidän näkemyksiään terveyskysymyksistä EU:ssa. Euroopan parlamenttiin valitaan toukokuun lopulla 28 jäsenmaasta yhteensä 751 meppiä, Suomesta 13. Marianne Jansson Avoin artikkeli Ajankohtaista 19/2014 Kommentteja
Meppien arkityö tehdään valiokunnissa Euroopan unionissa päätöksenteko ryhmittyy Euroopan komission, Euroopan unionin neuvoston eli ministerineuvoston ja Euroopan parlamentin kesken. Komissiolla on valmisteleva osa, päätöksenteossa parlamentilla ja ministerineuvostolla on tasavertainen asema lainsäätäjänä. Juha-Pekka Honkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 19/2014 Kommentteja
Oulu hakee vaikuttavuutta osallistumalla tuotekehitykseen Oulun kaupunki avasi tuotekehittäjille pääsyn terveydenhuollon arkeen vuonna 2008, kun Kaakkurin teknologiaterveysasema avattiin. Nyt tuotekehitystä laajennetaan muillekin terveysasemille. Juha-Pekka Honkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 19/2014 Kommentteja
Oulu hakee vaikuttavuutta osallistumalla tuotekehitykseen Oulussa Kaakkurin teknologiaterveysasemalla on testattu mm. Omahoito-portaalia, silmänpohjakameraa ja korvatulehdusmittaria. Nyt tuotetestausta laajennetaan muillekin terveysasemille. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.5.2014 Kommentteja
Haittatapahtumille tarvitaan rekisteri Suomessa ollaan muita maita jäljessä potilasturvallisuutta koskevan vertailutiedon keräämisessä ja hyödyntämisessä. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.5.2014 Kommentteja
Nyt lomautetaan lääkäreitäkin Yt-neuvottelut ja lomautukset yleistyvät julkisessa terveydenhuollossa. Päijät-Hämeen ?keskussairaalassa lomautetaan noin 290 lääkäriä. Käytännössä sairaalassa toimitaan huhtikuusta joulukuuhun kesälomateholla, kertoo lääkärien pääluottamusmies Talvikki Koskue. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.5.2014 Kommentteja
Lääkäreiden toimenkuvia uusiksi Oulun yliopistossa Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa muutetaan useiden lääkärien vakansseja yhteisiksi kuntayhtymien kanssa. Lääkäriliittoa huolestuttaa yliopiston sanelupolitiikka. Avoin artikkeli Ajankohtaista 8.5.2014 Kommentteja
Buccolam-lääkevalmiste väliaikaiseen myyntikieltoon Lääkkeessä ei ole todettu puutteita, mutta sen valmistuksessa ei ole noudatettu hyvien tuotantotapojen ohjeita. Avoin artikkeli Ajankohtaista 7.5.2014 Kommentteja
Työterveyslaitos pohtii Lappeenrannan toimipisteen lakkauttamista Työterveyslaitoksen säästötarpeita ei kateta vähentämättä henkilökuluja. Laitos selvittää yt-neuvotteluissa Lappeenrannan aluetoimipisteen lakkauttamista. Avoin artikkeli Ajankohtaista 7.5.2014 Kommentteja
Poliotartuntoja kolminkertaisesti vuodentakaiseen nähden Virus on siirtynyt maasta toiseen nopeasti. Kymmenen maan kohdalla vaaditaan tehostettuja rokotetoimia. Avoin artikkeli Ajankohtaista 7.5.2014 Kommentteja
Antibioottihoito nopeutti eritteen häviämistä korvatulehduksessa Erite poistui antibioottiryhmässä keskimäärin noin kolmessa viikossa ja lumeryhmässä viidessä viikossa. Eritteen häviäminen on tärkeää lapsen kuulon kannalta, sanoo tutkija, erikoislääkäri Tiia Kujala. Avoin artikkeli Ajankohtaista 6.5.2014 Kommentteja
Yhdysvalloissa pulaa suolaliuoksesta Ongelma koskettaa kahta kolmasosaa sairaaloista. Tuotepulan syyt ovat moninaiset. Avoin artikkeli Ajankohtaista 6.5.2014 Kommentteja
TAYS-kiistan selvitys valmistui Toimialue 2:lla aiotaan kehittää johtamista yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa. Lääkäriliiton Anu Mustakari on tyytyväinen selvitykseen kirjattuihin toimenpidesuosituksiin. Avoin artikkeli Ajankohtaista 6.5.2014 Kommentteja
Mitä nuorten niskoille pitäisi tehdä? Väitöstutkimuksen mukaan lasten ja nuorten niska-hartiavaivat ovat yhä yleisempiä. Tietokoneen käyttö voi johtaa niskalihasten jännittymiseen suoraan, mutta myös psyykkisen kuormittumisen kautta. Avoin artikkeli Ajankohtaista 5.5.2014 Kommentteja
Vastasyntyneiltä seulotaan pian kuutta aineenvaihduntasairautta Kilpirauhasen vajaatoiminnan lisäksi seulottavaksi tulevat synnynnäinen lisämunuaisen liikakasvu, fenyyliketonuria, rasvahappo-oksidaatiohäiriöt ja glutaarihappovirtsaisuus tyyppi I. Avoin artikkeli Ajankohtaista 5.5.2014 Kommentteja
Kanta-arkiston hyödyt lisääntyvät liittyjien myötä Potilaan tietojen tallentaminen valtakunnalliseen potilastiedon arkistoon on jo arkea Itä-Savon sairaanhoitopiirissä, ilman ylimääräisiä klikkauksia. Hyötyjen odotetaan lisääntyvän sitä mukaa, kun muukin Suomi liittyy mukaan. Avoin artikkeli Ajankohtaista 2.5.2014 Kommentteja
Vantaalla lapsen kehityksen huolet arvioi kuntoutustyöryhmä Moniammatillinen kuntoutustyöryhmä pystyy luomaan laajan käsityksen lapsen tilanteesta. Avoin artikkeli Ajankohtaista 2.5.2014 Kommentteja
Antibiootteja vain todelliseen tarpeeseen Antibioottiresistenssi ei ole enää tulevaisuuden uhkakuva, vaan todellisuutta koko maailmassa, selviää WHO:n kattavasta raportista. Yleiset infektiot uhkaavat muuttua taas tappaviksi. Avoin artikkeli Ajankohtaista 2.5.2014 Kommentteja
Syömishäiriön sairastaneista naisista suurin osa toipuu hyvin Nuorena sairastettu syömishäiriö voi jättää jälkiä, jotka olisi tärkeä tunnistaa raskauden aikana. Avoin artikkeli Ajankohtaista 2.5.2014 Kommentteja
Mobiilipotilas on jo täällä Älypuhelinten ja muun mobiilin teknologian hyödyntäminen terveydenhuollossa on kirjattu tulevaisuusvisioihin kaikkialla. Tekniikka ja toiveet ovat valmiina, mutta siitä suuren kuvan piirtäminen vasta alkaa. Jaana Ahlblad Avoin artikkeli Ajankohtaista 18/2014 Kommentteja
Tampereen yliopistossa on lakko keskiviikkona Jäsen Tampereen yliopistossa on lakko keskiviikkona Neuvotteluihin ei ole saatu ratkaisua.
Toimenpiteiden ja päivystyksen keskittämisen riskit hallintaan Tiede Toimenpiteiden ja päivystyksen keskittämisen riskit hallintaan Pitkät välimatkat voivat vaikuttaa potilaan ennusteeseen.
Euroopan lääkevirasto arvioi Ixchiq-rokotteen haittoja Terveydenhuolto Euroopan lääkevirasto arvioi Ixchiq-rokotteen haittoja Ennen arvioinnin valmistumista rokotetta tulisi harkita huolellisesti iäkkäillä, joilla on muita oheissairauksia.
Mielenterveyden häiriö vie Kelan kuntoutukseen Terveydenhuolto Mielenterveyden häiriö vie Kelan kuntoutukseen Myös neurokehitykselliset oireyhtymät olivat yhtä yleisiä syitä.
Valtiolle uusi virka- ja työehtosopimus Jäsen Valtiolle uusi virka- ja työehtosopimus Palkat nousevat yleisen linjan mukaisesti.
Kun psyykkisesti oireileva nuori tulee päivystykseen Tiede Kun psyykkisesti oireileva nuori tulee päivystykseen Päivystävien lääkärien tulee tuntea konsultaatio- ja ohjauskäytännöt.