Kehitysvammaiset syrjäytyvät psykiatrisissa sairaaloissa

Tarja Ladonlahti toteaa Jyväskylän yliopistossa tarkastetussa erityispedagogiikan väitöskirjassaan, että kehitysvammaisten kohdalla perinteiset psykiatrisen arvioinnin menetelmät eivät automaattisesti toimi. Kehitysvammaisuus ja erilaiset lisävammat vaikeuttavat kommunikointia. Kehitysvammaisuuteen samoin kuin mielenterveyden ja käyttäytymisen ongelmiin liittyvät diagnoosit olivatkin monen henkilön kohdalla vuosien varrella vaihdelleet.

Ulla Toikkanen

Uhkailu ja väkivalta lisääntyneet terveydenhuollossa

Väkivaltaiset tapahtumat ovat nykyisin arkipäivää niin terveydenhuollossa kuin sosiaalialalla. Vuonna 2003 esiintyi terveydenhuollossa peräti 60 000 väkivaltatilannetta, kun taas kuusi vuotta aikaisemmin niitä oli hieman yli 30 000. Väkivalta kohdistuu enimmäkseen naisiin. Väkivallan uhkaan kiinnitetään työpaikoilla huomiota usein vasta sitten, kun jotakin on jo tapahtunut. Uuden työturvallisuuslain mukaan jälkiviisaus ei kannata: uhkaaviin tilanteisiin on varauduttava ennakolta.

Ulla Toikkanen

Nolla tapaturmaa -ajattelua juurrutetaan työpaikoille

Suomessa sattuu 120 000 työtapaturmaa vuodessa, ja noin 40 ihmistä kuolee työssa tapahtuneissa onnettomuuksissa joka vuosi. Työtapaturmien riski on vähentynyt viime vuosikymmeninä, mutta edelleen Suomessa sattuu enemmän tapaturmia työssä kuin yleensä läntisissä teollisuusmaissa. Rakentamisessa ja teollisuudessa on tapahtunut eniten työtapaturmia 2000-luvun alussa. Taloudellisella nousukaudella sattuu tavallisesti enemmän onnettomuuksia työssä kuin laskusuhdanteen aikana.

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030