Päivystyksen erikoislääkäreiden koulutus alkoi Turussa Turun yliopistossa käynnistyi Suomen ensimmäisten päivystyksen erikoislääkäreiden koulutus. Kuusivuotisen koulutuksen päättyessä Turusta odotetaan valmistuvan ainakin kymmenen akuuttilääketieteen erikoislääkäriä. Ajankohtaista 3.1.2013 Kommentteja
Tupakoinnin lopettaminen vähentää ahdistuneisuutta Ahdistuneisuus väheni merkittävästi, kun kuusi kuukautta oli kulunut tupakoinnin lopettamisesta. Näin kertoo brittitutkimus. Ajankohtaista 3.1.2013 Kommentteja
MS-taudille löytyi uusi riskigeeni Eteläpohjalaisesta potilasaineistosta löytyi neljäs geeni, joka on osallinen MS-tautiriskiin. Ajankohtaista 2.1.2013 Kommentteja
Masennuslääkitys ei lisännyt kohtukuoleman riskiä SSRI-lääkkeiden käyttö ei lisännyt sikiökuoleman riskiä, osoittaa pohjoismainen rekisteritutkimus. Ajankohtaista 2.1.2013 Kommentteja
JAMA: Lievä ylipaino ei lisää kuolleisuutta Laajassa meta-analyysissa havaittiin, että kuolleisuusriski kasvaa vasta silloin, kun painoindeksi on 35 tai suurempi. Ajankohtaista 2.1.2013 Kommentteja
Tutkimuskohteeksi käsitykset tuonpuoleisesta Suomen Akatemia on myöntänyt lähes miljoonan euron rahoituksen Turun yliopiston tutkimusryhmälle, joka selvittää ihmismielen vuorovaikutusta tuonpuoleisiksi tulkittujen toimijoiden kanssa. Ajankohtaista 2.1.2013 Kommentteja
Lääkärilehti toivottaa hyvää joulun aikaa Verkkolehden uutisvirta päivittyy taas vuodenvaihteen jälkeen. Painettu Lääkärilehti ilmestyy seuraavan kerran perjantaina 11. tammikuuta. Toimitus toivottaa rauhallista joulua ja hyvää alkavaa vuotta 2013! Ajankohtaista 21.12.2012 Kommentteja
Petteri Punakuonon nenän punaisuuden syy selvisi tutkijoille Joulupukin poron Petteri Punakuonon nenän punaisuus johtuu poron nenän tehokkaasta verenkierrosta. Ajankohtaista 21.12.2012 Kommentteja
Koira voi haistaa Clostridium difficilen Hollantilaistutkimuksen mukaan koira tunnistaa bakteeritartunnan potilasta ympäröivästä ilmasta kiitettävällä osumatarkkuudella. Ajankohtaista 20.12.2012 Kommentteja
Nuorten väsymys ja ärtymys yhteydessä energiajuomiin Nuorten energiajuomien käytöllä ja päivittäisillä univaikeuksilla ja ärtymyksellä on yhteys. Alkoholin ja energiajuomien yhteiskäytön arvioidaan puolestaan lisäävän riskikäyttäytymistä. Ajankohtaista 20.12.2012 Kommentteja
Potilaan tekemä tippuritesti oli toimiva Potilaan itse tekemä tippuritesti oli yhtä tarkka tippurin tunnistamisessa kuin lääkärin tekemä testi, todetaan BMJ-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Ajankohtaista 20.12.2012 Kommentteja
Elämäntapainterventio paransi vain harvan diabeetikon sokeritasapainoa Perusteellinen elämäntapainterventio johti vain harvoin kakkostyypin diabeetikkojen glukoositasapainon normalisoitumiseen. Ajankohtaista 20.12.2012 Kommentteja
Statiinit eivät ehkäise rintasyöpää Statiinien käyttö ei välttämättä vähennä rintasyöpään sairastumisen riskiä. Women's Health Iniative -tutkimukseen pohjautuvia tuloksia esiteltiin San Antonion rintasyöpäkonferenssissa. Ajankohtaista 19.12.2012 Kommentteja
D-vitamiinin puutos on yleistä suomalaisaikuisilla D-vitamiinin puutosta on kolmanneksella suomalaisista aikuisista, osoittaa vuonna 2007 toteutettu D2D-väestötutkimus. Ajankohtaista 19.12.2012 Kommentteja
Lapsettomien osuus väestöstä pysynyt maailmanlaajuisesti samana Tahattomasti lapsettomien osuus väestöstä on pysynyt maailmanlaajuisesti suunnilleen samana edellisten 20 vuoden ajan. Lapsettomuuden esiintyvyys vaihteli alueittain. Ajankohtaista 19.12.2012 Kommentteja
EU kaavailee mentolisavukkeiden kieltoa EU-komissio ehdottaa tupakkatuotteiden makuaineiden kieltoa. Myös tupakka-askien varoituskuvat tulisivat pakollisiksi. Ajankohtaista 19.12.2012 Kommentteja
Yksinäisyys saa miehen soittamaan kriisipuhelimeen Yli 65-vuotiaiden puheluita tulee Mielenterveysseuran kriisipuhelimeen vuosittain noin 3 000. Joka kolmas soittaja kertoo soittonsa syyksi yksinäisyyden. Ajankohtaista 18.12.2012 Kommentteja
Työterveyshuollon piirissä 89 prosenttia työntekijöistä Työntekijöiden työterveyshuollon kattavuus on parantunut hieman vuodesta 2007. Ajankohtaista 18.12.2012 Kommentteja
Tapaturmista kaivataan tarkempaa tietoa Kun vanhus kaatuu hoitolaitoksessa, tapaturmien ehkäisytyötä tekevät tarvitsisivat tiedon siitä, paljonko paikalla oli henkilökuntaa ja millaiset jalkineet vanhuksella oli. Ajankohtaista 18.12.2012 Kommentteja
Ulkopuolinen arvio tahdosta riippumattoman hoidon jatkamiseen Tahdosta riippumattoman hoidon jatkamiseen tarvitaan jatkossa sairaalan ulkopuolisen lääkärin arvio potilaasta. Uuden ohjeen taustalla on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös. Ajankohtaista 18.12.2012 Kommentteja
Pohjois-Karjala laskuttaa leikkausta edeltävän soiton Terveydenhuolto Pohjois-Karjala laskuttaa leikkausta edeltävän soiton Köyhän alueen maksut ovat maksimissa, ja se kouraisee etenkin vähävaraisia. Avoin artikkeli
Husin uusi talousarvio lupaa 140 miljoonaa euroa ylijäämää Terveydenhuolto Husin uusi talousarvio lupaa 140 miljoonaa euroa ylijäämää Operatiivinen tulos jää silti 100 000 euroon. Avoin artikkeli
"Kortisoni on tärkeä ja monessa sairaudessa välttämätön" Terveydenhuolto "Kortisoni on tärkeä ja monessa sairaudessa välttämätön" Endokrinologi Reeta Rintamäki muistuttaa haittojen seurannasta. Avoin artikkeli
Ylistys H. Moilasille Kommentti Ylistys H. Moilasille Potilaalle vastaus tarkoittaa, että hänen elämälleen merkityksellinen asia on ymmärretty, kirjoittaa Sally Leskinen.
Avi antoi Varsinais-Suomelle huomautuksen mielenterveys- ja päihdepalveluista Terveydenhuolto Avi antoi Varsinais-Suomelle huomautuksen mielenterveys- ja päihdepalveluista Epärealististisista tavoitteista päihdekuntoutuksen ehtona tulee luopua. Avoin artikkeli
Hoitolaitosten ruoan laatuun on tärkeää kiinnittää huomiota Lääketieteen maailmasta Hoitolaitosten ruoan laatuun on tärkeää kiinnittää huomiota Saksassa tutkittiin laitosruoan ravitsemuksellista laatua ja ympäristökuormaa.