Hollantilainen eutanasia-asiantuntija Henk ten Have: Palliatiivisen hoidon kehittäminen on vaihtoehto eutanasialle - Hollannissa keskustelu oli niin keskittynyt eutanasiaan, että emme pohtineet tarpeeksi muita vaihtoehtoja ennen eutanasiaa koskevan lain säätämistä, toteaa hollantilainen professori Henk ten Have. Eutanasian vaihtoehtoja olisivat ten Haven mukaan hyvä lääketieteellinen hoito ja palliatiivisen hoidon keinot. Niiden avulla voitaisiin monissa tapauksissa ehkäistä eutanasian tarvetta. Väinö Tannerin Säätiön ja Tanner-akatemian kutsumana Suomessa vieraillut ten Have on kansainvälisesti tunnetuimpia ja aktiivisimpia eutanasiakeskustelijoita. Janne Ora Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Hollannin laki määrittelee eutanasialle tiukat ehdot Hollannissa laki antaa eutanasiapyyntöön suostuvalle lääkärille suojan, immuniteetin: eutanasiatapauksissa lääkäriä ei syytetä, kunhan hän on toiminut lain määrittelemällä tavalla. Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Henk ten Have on etiikan kansainvälinen asiantuntija Professori Henk ten Have toimii Unescon tieteen ja teknologian etiikan osaston johtajana Pariisissa. Hän on opiskellut lääketiedettä ja filosofiaa Leidenin yliopistossa Hollannissa. Loppututkintonsa lääketieteestä hän suoritti Leidenin yliopistossa vuonna 1976 ja filosofiasta vuonna 1983. Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Pandemian hoito vaatii lakimuutoksia ja lisää rahaa Kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemian varalta julkistettiin keskiviikkona melkoisen mediahuomion saattelemana. Ulla Järvi Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Viimeisten elinvuosien hoitoideologiaa tuuletettava Vallalla olevan ajattelun mukaan vanhus pitäisi pitää mahdollisimman kauan omassa kodissaan. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa, että vanhusta kierrätetään viimeiset vuodet hoidettavuuden perusteella laitoksesta toiseen. Vanhusten viime vaiheiden hoito kaipaakin koko hoitoideologian perusteellista tuuletusta ja laajempaa keskustelua, katsoo Mielenterveysseuran mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta. Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Suomen Aivosäätiö aikoo koota järjestöt ja tutkijat yhteen Suomen Aivosäätiö -hanke etenee. Parhaillaan menossa olevan Aivoviikon aikana kerätään varoja säätiön perustaksi. Ulla Järvi Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Älykkyys vaikuttaa mutta ei selitä sosioekonomisia terveyseroja Älykkyystaso ei varsinaisesti selitä sosioekonomisia terveyseroja, mutta vaikutusta sillä voi olla. Skotlantilaisesta 1 347 henkilön väestöotoksesta tehdyssä tutkimuksessa heikon sosioekonomisen tason ryhmässä monet terveysongelmat olivat kaksi kertaa todennäköisempiä kuin hyvässä asemassa olevilla älykkyystasosta riippumatta. Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Alueiden kannanotoista ei selvää osviittaa jatkoon palvelurakenteesta Kovin hajanaisiksi ja jatkoa varten vähän osviittaa antaviksi arvioidaan näkemykset, joita maakunnista saatiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä kunta- ja palvelurakennehankkeen aluevaiheessa. Suvi Sariola Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Uusi laskentamalli avuksi ulkoistamiseen VTT, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto ovat kehittäneet laskentamallin, jonka avulla julkinen sektori voi valita aikaisempaa paremmin ulkoistettavat osatoimintansa. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Viime vuonna 2 300 potilasvahinkoa Potilasvakuutuskeskukselle tehtiin viime vuonna 300 vahinkoilmoitusta enemmän kuin edellisenä vuonna, yhteensä 7 570 ilmoitusta. Korvattaviksi potilasvahingoiksi tapauksista todettiin noin 2 300, eli hieman vähemmän kuin edellisvuonna. Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Suomalaiset päätoimittajat tuomitsevat Kanadan irtisanomiset Suomen lääketieteellisten lehtien päätoimittajat tuomitsevat Kanadan lääkärilehden päätoimittajien irtisanomiset. Miia Soininen Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Järjestöt kritisoivat alkoholipakettia Hallitus jätti keskeisimmät keinot käyttämättä alkoholipoliittisessa toimenpidepaketissa, kritisoi joukko terveys- ja sosiaalialan järjestöjä. Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Terveysneuvontapalvelu puhelimitse korvaa soittoja terveysasemille pääkaupunkiseudulla Pääkaupunkiseudun asukkaat ovat varsin tyytyväisiä puhelimitse saamaansa terveysneuvontaan, osoitti asiasta tehty kysely. Yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta kertoi, että soitto 10023-terveysneuvontapalveluun oli korvannut soiton terveysasemalle. Vastaajista 60 prosenttia ilmoitti soiton neuvontanumeroon korvanneen käynnin terveysasemalle. Ajankohtaista 11/2006 Kommentteja
Kuopiolaistutkimus: kalan rasvahapot ehkäisevät Alzheimerin tautia Dosentti Heikki Tanilan tutkimusryhmä havaitsi, että kalaöljyssä esiintyvä omega-3-rasvahappo vähensi beeta-amyloidin kerääntymistä aivoihin. Tämä on Alzheimerin taudin keskeinen aineenvaihduntailmiö. Ajankohtaista 16.3.2006 Kommentteja
Suomalaiset päätoimittajat tuomitsevat Kanadan irtisanomiset Päätoimittajat John Hoey ja Anne Marie Todkill saivat kenkää pari viikkoa sitten, kun lehti julkaisi kiistaa herättäneen artikkelin jälkiehkäisyvalmisteen määräämisestä. Kanadalainen apteekkarien liitto suivaantui tutkivaan journalismiin pohjautuvasta artikkelista. Ajankohtaista 16.3.2006 Kommentteja
Välinepula haittaa infektiohoitoa Esimerkiksi välikorvatulehduksessa diagnoosin varmistamiseksi tarvittava tympanometri puuttuu useimmista yleislääkärin vastaanottotiloista, Ulla-Maija Rautakorven tutkimus kertoo. Ajankohtaista 16.3.2006 Kommentteja
Kalliit kolesterolilääkkeet menettävät ehkä korvattavuutensa Sosiaali- ja terveysministeriön lääkkeiden hintalautakunta vahvisti kalliiden statiinivalmisteiden hinnat vain kesäkuun alkuun asti. Jos lautakunta ei pääse lääkeyhtiöiden kanssa yksimielisyyteen hinnoista, potilaat joutuvat maksamaan kyseiset lääkkeet kokonaan itse. Ajankohtaista 16.3.2006 Kommentteja
Papilloomavirus voi aiheuttaa ihosyöpää Papillomaviruksen yhteyttä ihosyöpään on epäilty jo pitkään, ja tuore tutkimustulos saatiin uuden teknologian avulla. Viruksen on jo todettu olevan yhteydessä kohdunkaulansyöpään. Ajankohtaista 15.3.2006 Kommentteja
Ensimmäiset pandemiarokotukset terveydenhuollon työntekijöille Kansallisen pandemian varautumissuunnitelman mukaan kaikki kansalaiset varaudutaan rokottamaan, mutta terveydenhuoltoa lukuun ottamatta mitään ryhmiä ei ole syytä asettaa tärkeysjärjestykseen. Lasten ja nuorten sairastumisen ehkäisyä korostetaan. Ajankohtaista 15.3.2006 Kommentteja
Tutkimus avasi eturauhassyövän mekanismeja Tuomas Mirtin tutkimus löysi uusia eturauhassyövän etenemismekanismeja ja uusia lupaavia kudosmerkkiaineita, joilla on merkitystä arvioitaessa syövän uusiutumista ja siihen liittyvää kuolleisuutta leikkaushoidon jälkeen. Havainnot tuovat tuoretta tietoa perinteisen ennusteenarvioinnin rinnalle. Ajankohtaista 14.3.2006 Kommentteja
Medisiinari pyöräilee Romaniasta Suomeen Elämää ja ihmisiä Medisiinari pyöräilee Romaniasta Suomeen Juhani Jutila haluaa tukea lasten mielenterveyttä ja urheilua hyväntekeväisyystempauksella.
Kuumuus on iso terveysriski Terveydenhuolto Kuumuus on iso terveysriski – Tilanne on hälyttävä, emmekä ole varautuneet riittävästi, sanoo terveysjohtaja Petra Khoury. Avoin artikkeli
Ilmansaasteet lisäävät gerasteniaa Tiede Ilmansaasteet lisäävät gerasteniaa PM2. 5-partikkelit voivat tunkeutua keuhkoihin ja verenkiertoon.
Myös apiksabaanin korvattavuus helpottuu Lääkeuutisia Myös apiksabaanin korvattavuus helpottuu Saman ryhmän dabigatraanin ja rivaroksabaanin korvauskriteerit väljenivät jo aiemmin.
Hus etenee aikataulussa kohti alijäämien kattamista Terveydenhuolto Hus etenee aikataulussa kohti alijäämien kattamista Tammi−huhtikuun tulos oli 37,1 miljoonaa ylijäämäinen. Avoin artikkeli
Terveydenhuollon menetelmien arviointia uudistetaan Terveydenhuolto Terveydenhuollon menetelmien arviointia uudistetaan Tavoitteena on, että kustannusvaikuttavat menetelmät otetaan käyttöön yhtenäisesti. Avoin artikkeli