Sidonnaisuuskysymykset askarruttavat Pelisäännöt ovat vielä hakusessa, kun yliopistot keräävät nyt rahaa ulkopuolisilta lahjoittajilta. Tavoitteena oli aluksi se, että lahjoitusrahoja ei saa korvamerkitä. Kuitenkin näin tapahtuu. Ajankohtaista 12.4.2012 Kommentteja
Kehysriihi uhkaa viedä lääkärin Halsualta Hallituksen kehysriihen päätös leikata valtionosuuksia uhkaa kuntien terveydenhuoltoa. Keskipohjalaiselta Halsuan kunnalta se näyttää vievän sekä lääkärin vastaanoton että hammashoidon naapurikuntaan. Ajankohtaista 12.4.2012 Kommentteja
Ruokavalion glykeemisellä indeksillä ei yhteyttä diabetekseen sairastumiseen Ihmisillä on suuria eroja siinä, minkä verran sama hiilihydraatti suurentaa veren glukoosipitoisuutta aterian jälkeen. Ajankohtaista 11.4.2012 Kommentteja
Lääkisten hakijamäärät kasvoivat selvästi Hakijamäärät lääkiksiin kasvoivat reippaasti viime vuodesta. Kasvuun vaikutti ainakin se, että Galenoksesta pääsykoekirjana luovuttiin, arvellaan yliopistoissa. Ajankohtaista 11.4.2012 Kommentteja
Laillistusviive kärjistyi pääsiäisenä Pirkanmaan terveyskeskuksissa kärsittiin pääsiäisenä vajaamiehityksestä, kun maaliskuun lopussa Tampereelta valmistuneet lisensiaatit joutuivat odottamaan laillistamista pyhien yli. Ajankohtaista 11.4.2012 Kommentteja
Janne Aaltonen HYKSin Oy:n toimitusjohtajaksi HYKSin OY:n toimitusjohtajaksi valittu Janne Aaltonen pitää yhtiön konseptia terveydenhuollon merkittävimpänä rakenteellisena uudistuksena vuosiin. Ajankohtaista 11.4.2012 Kommentteja
Tytöt ja pojat oireilevat mielenterveysongelmissa eri lailla Kahdeksanvuotiaiden lasten mielenterveyttä kartoittavalla tutkimuksella voidaan tunnistaa ne, jotka todennäköisesti päätyvät nuoruusiässä tai varhaisaikuisuudessa hoitoon psyykkisten ongelmien takia. Ajankohtaista 10.4.2012 Kommentteja
Suomi lähettää oikeuslääketieteellisiä asiantuntijoita Libyaan Suomi lähettää Libyaan kahdeksi viikoksi kahdeksanhenkisen oikeuslääketieteellisen asiantuntijaryhmän. Ajankohtaista 10.4.2012 Kommentteja
Omega-3 ei auta sydäntautien sekundaariehkäisyssä Meta-analyysin mukaan omega-3-rasvahappolisästä ei ole apua sydän- ja verisuonitautitapahtumien ehkäisyssä potilailla, joilla on ennestään diagnosoitu sydän- ja verisuonisairaus. Ajankohtaista 10.4.2012 Kommentteja
Itsemurhan ja sydänkohtauksen riski kasvaa heti syöpädiagnoosin jälkeen Laajan ruotsalaistutkimuksen mukaan syöpädiagnoosi suurentaa itsemurhan ja sydäntautikuoleman riskiä. Riski on suurin ensimmäisellä viikolla diagnoosin jälkeen. Ajankohtaista 10.4.2012 Kommentteja
Fluorokinolonit voivat lisätä verkkokalvon irtoaman riskiä Kanadalaistutkimuksen mukaan yhdelle 2 500:sta potilaasta, jotka ovat saaneet fluorokinolonia, kehittyy verkkokalvon irtoama. Ajankohtaista 5.4.2012 Kommentteja
Ulosteensiirto on tehokkain keino antibioottiripulia vastaan Ulosteensiirto on suomalaistutkimuksen mukaan tehokkain hoitomuoto uusiutuvaan antibioottiripuliin. Hoidon teho perustuu bakteerikannan normalisointiin. Ajankohtaista 5.4.2012 Kommentteja
Hyvää pääsiäistä! Lääkärilehden toimitus toivottaa lukijoille rauhallista pääsiäistä! Ajankohtaista 5.4.2012 Kommentteja
Uusia keinoja virusperäisten lymfoomien hoitoon Helsingin yliopiston tutkijat löysivät syyn siihen, miksi virusperäisten lymfoomien uudet täsmähoidot eivät ole hoitokokeissa tehonneet odotetulla tavalla. Tutkijat löysivät myös ratkaisun ongelmaan. Ajankohtaista 4.4.2012 Kommentteja
THL: Kesäajasta pitäisi luopua Kesäaikaan siirtyminen aiheuttaa osalle väestöstä terveyshaittoja. Siksi siitä luopumista pitäisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan harkita. Ajankohtaista 4.4.2012 Kommentteja
Miten tietoisuus syntyy? Tuore tutkimus paljastaa, että aivojen primitiiviset osat aktivoituvat ensin, kun ihminen herää nukutuksesta. Tutkimus valottaa sekä anestesian vaikutusmekanismeja että tietoisuuden syntymistä. Ajankohtaista 4.4.2012 Kommentteja
Asiantuntijat: Ranibitsumabi sopivin makularappeuman hoitoon Ruotsalaisen suosituksen mukaan halvemman bevasitsumabin käyttö taudin hoidossa tulisi lopettaa, sillä vain ranibitsumabivalmiste soveltuu silmän sisäiseen käyttöön. Ajankohtaista 3.4.2012 Kommentteja
Melanooma lisääntynyt etenkin nuorilla naisilla Tapausten määrä on odotettua suurempi. Auringonoton lisäksi syynä on solariumin käyttö. Ajankohtaista 3.4.2012 Kommentteja
Pula lastenlääkäreistä vaivaa keskussairaaloita Lastentautien päivystyksen turvaaminen synnytyssairaaloissa on vaakalaudalla, toteavat ylilääkärit. Tilanteen korjaamiseen kaivataan sekä yliopistosairaaloita, työnantajia että valvontaviranomaisia. Ajankohtaista 3.4.2012 Kommentteja
Pessaari voi ehkäistä ennenaikaisen synnytyksen Pessaarin saaneiden vauvoista vain 6 % syntyi ennen 34. raskausviikkoa, kertoo ensimmäinen aiheesta tehty satunnaistettu tutkimus. Ajankohtaista 3.4.2012 Kommentteja
Japanikin innostui Tyksin keskolan koulutusmallista Terveydenhuolto Japanikin innostui Tyksin keskolan koulutusmallista Mallin hyödyt sairaalalle: hoitoajat lyhenevät ja päivystyskäynnit vähenevät. Avoin artikkeli
Sairaanhoitajien laajempi lääkkeenmääräämisoikeus lausunnolle Terveydenhuolto Sairaanhoitajien laajempi lääkkeenmääräämisoikeus lausunnolle Lääkkeitä voisi jatkossa määrätä myös puhelinvastaanoton perusteella. Avoin artikkeli
Tuki- ja liikuntaelinsairastavuudessa on suuria alue-eroja Alkuperäistutkimus Tuki- ja liikuntaelinsairastavuudessa on suuria alue-eroja Sairastavuus on selvästi vähäisintä koulutetuilla ja paremmin tienaavilla. Avoin artikkeli
Riittääkö solidaarisuus kannattelemaan hyvinvointiyhteiskuntaa? Lääkärin ääni Riittääkö solidaarisuus kannattelemaan hyvinvointiyhteiskuntaa? Onko nykymaailmassa liian helppo jättäytyä muiden kannateltavaksi, kirjoittaa Jan Schugk.
Lasten ja nuorten energiajuomien käyttö on yleistynyt Alkuperäistutkimus Lasten ja nuorten energiajuomien käyttö on yleistynyt Tiheä käyttö on yhteydessä suositusta lyhyempiin yöuniin. Avoin artikkeli
Milloin muistisairaan psyykenlääke on turha? Terveydenhuolto Milloin muistisairaan psyykenlääke on turha? Neuropsykiatristen oireiden ensisijainen lääkehoito on muistisairauslääke, siksi varhainen diagnoosi on tärkeä asia, näkee Hanna-Maria Roitto. Avoin artikkeli