Sydämen uudelleenmuovautumisen mekanismit avautuvat Tutkimus avaa mahdollisuuksia kehittää uusia merkkiaineita, hoitomenetelmiä ja lääkeaineita sydämen hypertrofian ja vajaatoiminnan hoitoon. Ajankohtaista 13.9.2010 Kommentteja
Fimean rooli biologisten lääkkeiden laadunvalvojana kasvaa Fimea tutkii 14 prosenttia ETA-alueen yhteisen testausohjelman biologisista lääkevalmisteista. Ajankohtaista 13.9.2010 Kommentteja
Condia aikoo laskea lääkäreiden palkkoja Oululaisen työterveyspalveluita tarjoavan Condia Oy:n yt-neuvotteluissa työnantaja ehdottaa palkkojen alentamista viidellä prosentilla kahden vuoden ajaksi. Työnantaja on ilmoittanut, että palkanalennukset voidaan toteuttaa joko yhdessä sopimalla tai työnantajan määräämänä. Ajankohtaista 13.9.2010 Kommentteja
Tarkkaavainen päivystäjä paljasti Yersinia-epidemian Sairaalalääkäri Mari Kemppainen työskenteli kesäsijaisuutensa viimeisiä päiviä Hyvinkään sairaalan kirurgisessa päivystyksessä, kun paikalle alkoi virrata tuusulalaislapsia umpisuolentulehduslähetteen kera. Tiina Lautala Ajankohtaista 36/2010 Kommentteja
Ensikosketus on tärkeä Lääkärin tapa pyytää potilas vastaanotolle voi jäädä potilaan mieleen pitkäksi aikaa. Henkilökohtaisen kontaktin merkitys on suuri varsinkin kun kysymys on vakavasta sairaudesta. Hertta Vierula Ajankohtaista 36/2010 Kommentteja
Lontoo kutsuu Lääkärilehden lääketieteellisestä päätoimittajasta Päivi Hietasesta tulee noin kuukaudeksi lontoolainen. Hietanen aloittaa syyskuun puolivälissä tutustumis- ja työskentelyjakson British Medical Journalin toimituksessa. Hannu Ollikainen Ajankohtaista 36/2010 Kommentteja
Nettiyhteisö jättää lääkärin ulkopuolelle Angela on 31-vuotias yhdysvaltalainen sairaanhoitaja. Hänellä on ollut siirtomunuainen lapsesta asti, ja siirtoleikkauksia on tehty useita. Hänellä ei ole kohtalotovereita tuttavapiirissä, vaikka hän kaipaisi sellaisia. Miia Soininen Ajankohtaista 36/2010 Kommentteja
Alkolukko on tervetullut uudistus Lääkärit voivat ensi vuonna ruksata alkoholistipotilaan ajokieltokaavakkeesta myös kohdan alkolukon käytöstä. Miia Soininen Ajankohtaista 36/2010 Kommentteja
"Stadin nistit" ovat todellisia sekakäyttäjiä Helsinkiläisten huumeidenkäyttäjien tulonlähde on enimmäkseen sosiaaliturva, harvemmin rikokset. Ajankohtaista 10.9.2010 Kommentteja
Köyhissäkin maissa tarvitaan parempia laitteita Lääketieteellisten laitteiden ja apuvälineiden puute haittaa hoitoa köyhissä maissa. WHO kertoo esimerkiksi kymmenen maan raportoineen sille, ettei niillä ole sädehoitolaitteita lainkaan. Puute jättää lähes 100 miljoonaa ihmistä vaille keskeistä syövänhoidon menetelmää. Ajankohtaista 10.9.2010 Kommentteja
Heikentynyt fyysinen suorituskyky yhteydessä kuolleisuuteen Höltynyt kädenpuristus, hidas kävely ja vaikeudet nousta tuolista seistessä ennakoivat BMJ:ssä julkaistun systemaattisen katsauksen ja meta-analyysin mukaan kuolleisuutta. Ajankohtaista 10.9.2010 Kommentteja
Niukkoja lisäyksiä STM:n talousarvioesityksessä STM:n talousarvioesityksessä esitetään 21,25 miljoonan euron korotusta kuntien valtionosuuksiin sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen. Ajankohtaista 10.9.2010 Kommentteja
Katoaako tupakka katukuvasta? Kun rajoitukset purevat, tuleeko tupakasta taas kielletty pahe? Ajankohtaista 9.9.2010 Kommentteja
Päivystäjän tarkkaavaisuus paljasti Yersinia-epidemian Tuusulassa ja Keravalla vuonna 2006 lapsia sairastuttaneen vatsatautiepidemian jäljille päästiin, kun poikkeavaoireiset umpisuolentulehdukset saivat päivystävän sairaalalääkärin hälytyskellot soimaan. Ajankohtaista 9.9.2010 Kommentteja
Nettiyhteisö jättää lääkärin ulkopuolelle Potilaille suunnattujen verkkopalvelujen myötä lääkäri kohtaa entistä tiedostavamman potilaan. Ajankohtaista 9.9.2010 Kommentteja
Ensikosketus on tärkeä Lääkärin tapa pyytää potilas vastaanotolle voi jäädä potilaan mieleen pitkäksi aikaa. Luottamus syntyy heti ensikontaktista. Ajankohtaista 9.9.2010 Kommentteja
Vastustuskykyiset bakteerit suojelevat heikompiaan Tutkimus valottaa mekanismia, jolla bakteerit voivat suojautua antibiooteilta ja suojella samalla populaationsa geneettistä monimuotoisuutta. Tulokset selittävät bakteerien suunnatonta sopeutumiskykyä antibioottien ristitulessa. Ajankohtaista 9.9.2010 Kommentteja
Lontoo kutsuu Lääketieteellinen päätoimittaja Päivi Hietanen lähtee havainnoimaan ja oppimaan globaalin lääketieteen lehden toimituspolitiikkaa ja toimintatapoja. Ajankohtaista 9.9.2010 Kommentteja
Negatiivisen ajattelun kehän katkaisu helpottaa yksinäisyyttä Jos henkilö muuttaa suhtautumistaan muihin ihmisiin positiivisemmaksi, yksinäisyys vähenee. Sosiaalisemmaksi voi siis oppia. Ajankohtaista 9.9.2010 Kommentteja
B-vitamiinilla Alzheimerin tautia vastaan? Homokysteiinitason alentaminen B-vitamiinilla voi hidastaa aivojen surkastumista lievästä kognitiivisesta heikentymisestä kärsivillä vanhuksilla. Ajankohtaista 9.9.2010 Kommentteja
Pogostantaudin esiintymisalue Suomessa laajenee Tiede Pogostantaudin esiintymisalue Suomessa laajenee Kesä on hyttysvälitteisen taudin riskiaikaa.
Yhdeltä luukulta pääsy valtaviin tutkimusaineistoihin Kliininen työ Yhdeltä luukulta pääsy valtaviin tutkimusaineistoihin Biopankkien data avaa ovia yksilölliseen lääketieteeseen, ja Helsinki haluaa olla edelläkävijä, kertoo tieteellinen johtaja Olli Carpén.
Prideen on syytä osallistua yhdessä Pääkirjoitus Prideen on syytä osallistua yhdessä Jos suvaitsemattomuudelle antaa valtaa suhteessa sukupuolivähemmistöihin, se iskee pian muualle, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Eduskunta hyväksyi yli 65-vuotiaiden Kela-kokeilun Terveydenhuolto Eduskunta hyväksyi yli 65-vuotiaiden Kela-kokeilun Kela korvaa myös tiettyjä tutkimuksia, joiden hinnasta asiakas maksaa puolet. Avoin artikkeli
Romanssihuijausten uhrit Lääkärin ääni Romanssihuijausten uhrit Läheisyyden kokeminen ei koidu kaikkien osaksi tässä pahassa maailmassa, kirjoittaa Hannu Lauerma.
Uutisia julkaistaan verkossa läpi kesän Terveydenhuolto Uutisia julkaistaan verkossa läpi kesän Painettu lehti ilmestyy seuraavan kerran elokuussa. Avoin artikkeli