Imusuonet auttavat syövän lyömisessä Tutkimuksen mukaan syövän leviäminen imusuonia pitkin voidaan estää. Kiinnostus imusuonia kohtaan kasvaa. Ajankohtaista 27.6.2006 Kommentteja
Laboratorioiden hintaerot valtavia Tutkimusten hintahaitari voi olla jopa kuusinkertainen. Työryhmän mukaan hintoja pitää ryhtyä vertailemaan säännöllisesti. Ajankohtaista 26.6.2006 Kommentteja
Ihminen kuulee myös silmillään Myös huulilta luettu puhe aktivoi ihmisen primaaria kuuloaivokuorta, tutkimus osoittaa. Ajankohtaista 26.6.2006 Kommentteja
Hoitojonojen lyheneminen hidastui Noin 13 000 potilasta on vielä joutunut jonottamaan hoitoa yli puoli vuotta. Ministeriö odottaa kahdelta sairaanhoitopiiriltä suunnitelmia jonojen purkamisesta. Ajankohtaista 26.6.2006 Kommentteja
Kiina pimitti H5N1-kuoleman vuosia sitten Vanhoja tapauksia epäillään olevan enemmänkin. Lintuinfluenssakuolemia voi olla luultu SARS:in aiheuttamiksi. Ajankohtaista 26.6.2006 Kommentteja
Tutkimus: laboratoriokokeiden lisääntymisen voi katkaista Terveyskeskuslääkärit määräävät laboratoriotutkimuksia entistä vilkkaammin. Kasvu syö rahaa, mutta karsiminen on vaikeaa. Tuore tutkimus osoittaa, että lääkäreiden toimintatapoihin voi puuttua onnistuneesti. Ajankohtaista 22.6.2006 Kommentteja
Päivystyksen keskitys lisäsi ruuhkia Husissa Pullonkauloja ovat myös jatkohoitopaikkojen puute, kehnot tilat sekä röntgentutkimuksiin pääsy ja tulosten odottaminen. Ajankohtaista 22.6.2006 Kommentteja
Kunnat varautuneet eläkepommiin yllättävän vähän Lähivuosina tarvitaan noin 200 000 uutta lääkäriä ja hoitajaa, mutta vain kolmannes kunnista on valmistautunut haasteeseen. Ajankohtaista 22.6.2006 Kommentteja
Ruotsi perustaa tutkimushuijauksia käsittelevän elimen Maassa on noustu varpailleen toukokuussa paljastuneen Karoliinisen instituutin vilpin jälkeen. Ajankohtaista 21.6.2006 Kommentteja
Työryhmä selvittää lääkkeiden viitehintajärjestelmää Tarkoitus on katsoa, millainen viitehintajärjestelmä Suomeen sopisi ja mitä pitäisi muuttaa. Ajankohtaista 21.6.2006 Kommentteja
Viini voi nukuttaa melatoniinin takia Viiniä nauttinut juhlija voi tuntea itsensä väsyneeksi luonnollisesta syystä: viinin valmistuksessa käytetyt rypäleet sisältävät runsaasti unihormonina tunnettua melatoniinia. Ajankohtaista 20.6.2006 Kommentteja
Yhdistelmävalmiste voittaa statiinin kolesterolin hoidossa Ensimmäinen yhdistelmävalmisteen ja pelkän statiinin vertailu kallistuu selvästi yhdistelmän suuntaan. Ajankohtaista 20.6.2006 Kommentteja
Fluoksetiini ei auta anorektikkoja Tutkimus ei onnistunut osoittamaan lääkkeen hyötyjä painon hankinnan edistämisessä. Tutkijoiden mielestä taudin ymmärtämiseen tarvitaan uusia malleja. Ajankohtaista 19.6.2006 Kommentteja
Ulkomainen jättiapuraha Kuopioon Ranskalaisen säätiön myöntämät kuusi miljoonaa dollaria auttavat selvittämään sydän- ja verisuonitautien syntymekanismeja ja uusia hoitoja. Ajankohtaista 16.6.2006 Kommentteja
Potilas hallitsee omia tietojaan kansallisessa arkistossa Ensi vuoden alussa Suomessa pitäisi olla laki kansallisesta sähköisestä potilastietoarkistosta. Kolmen vuoden siirtymäaikana arkisto otetaan asteittain arkikäyttöön. Ulla Järvi Lehti 24: Ajankohtaista 24/2006 Kommentteja
Kelalle tilaisuus kiillottaa kilpeään Kansallisen sähköisen potilastietojärjestelmän ylläpitäjäksi valittu Kela sai tuhannen taalan paikan parantaa julkisuuskuvaansa. Mikäli järjestelmä saadaan toimimaan aikataulussaan ja joustavasti, Kelan maine epäinhimillisen jäykän byrokratian linnakkeena voi puhdistua. Ulla Järvi Lehti 24: Ajankohtaista 24/2006 Kommentteja
Onko Suomi valmis sähköiseen arkistoon? Terveydenhuollon perusinfrastruktuuri on koko lailla valmis sähköisen potilastietoarkiston aloittamiseen. Sen sijaan kansalaisten ja terveydenhuollon yksiköiden välinen tietojen vaihto ja sähköinen asiointi ovat vielä vaatimattomalla tasolla. Ulla Järvi Lehti 24: Ajankohtaista 24/2006 Kommentteja
Euroopan ensimmäinen PET/CT-kamera Turkuun Tutkimushuoneessa potilas makaa kädet ylhäällä kameran sisällä. Peti liikkuu edestakaisin. Muutamassa minuutissa kuvaus on ohi. Ulla Järvi Lehti 24: Ajankohtaista 24/2006 Kommentteja
Palkintoon perustuvat hoitomallit väistyvät syömishäiriöiden hoidossa eAmerikan Psykiatriyhdistyksen uusittu syömishäiriöiden hoitosuositus korostaa syömishäiriöiden varhaista tunnistamista, intensiivistä hoitoa nuoruusiässä ja hoidon toteuttamista perheen avulla. Heinäkuussa julkaistavan hoitosuosituksen sisältöä esiteltiin syömishäiriöiden tutkimusta ja hoitoa käsittelevässä Academy of Eating Disorders (AED) -järjestön kokouksessa Barcelonassa kesäkuun alussa. Pia Charpentier, Eila Sailas Lehti 24: Ajankohtaista 24/2006 Kommentteja
Markkinaoikeus: Pirkanmaa voi jatkaa tekonivelleikkausten hankintaa eMarkkinaoikeuden mukaan Pirkanmaan sairaanhoitopiiri voi jatkaa tekonivelleikkausten hankintaa Lääkäriasema Pulssin valituksesta huolimatta. Markkinaoikeus perustelee päätöstä yleisellä edulla. Sairaanhoitopiiri ei kuitenkaan saa tehdä leikkauksista sopimusta, ennen kuin markkinaoikeus on ratkaissut valituksen. Suvi Sariola Lehti 24: Ajankohtaista 24/2006 Kommentteja
Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijät suosittelevat omaa yksikköään työpaikkana Terveydenhuolto Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijät suosittelevat omaa yksikköään työpaikkana Tuoreessa kyselyssä arvo oli ensimmäistä kertaa positiivinen koko hyvinvointialueen tasolla. Avoin artikkeli
Terveydeksi-ohjelman hankkeista tukea elintapamuutoksiin Terveydenhuolto Terveydeksi-ohjelman hankkeista tukea elintapamuutoksiin Alueelliset hankkeet keskittyvät väestöryhmiin, joilla on kohonnut riski terveys- ja hyvinvointiongelmiin. Avoin artikkeli
Apteekeista yhä enemmän terveysneuvontaa Terveydenhuolto Apteekeista yhä enemmän terveysneuvontaa Se on matalan kynnyksen paikka kohdata terveydenhuollon ammattilainen. Avoin artikkeli
Vihreä asuinympäristö voi ehkäistä masennusoireita Terveydenhuolto Vihreä asuinympäristö voi ehkäistä masennusoireita Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää mielenterveyttä tukevien asuinympäristöjen suunnittelussa. Avoin artikkeli
Rasvan kantasolut muistavat lihavuuden Tiede Rasvan kantasolut muistavat lihavuuden Väitöskirjatutkija Amna Adnan selvitti painon vaikutusta rasvan kantasolujen kykyyn edistää immuunipuolustusta ja verisuonten muodostumista.
Aivojen valtimo-laskimoepämuodostumat aiheuttavat harvoin äkkikuolemia Tiede Aivojen valtimo-laskimoepämuodostumat aiheuttavat harvoin äkkikuolemia Anni Pohjolan mukaan äkillinen AVM-kuolema sairaalan ulkopuolella on poikkeuksellinen tapahtuma.