Lehti 8: Ajan­kohtai­sta 8/1997 vsk 52 s. 857

Vanhat itsehoitolääkkeet muuttumassa sikiövaarallisiksi

Raskaana oleva nainen otti kiihtyneenä yhteyttä lääkäriin, joka oli suositellut hänelle peräpukamien hoitoon reseptivapaita peräpuikkoja. Syy mielentilaan oli tuotteen pakkausseloste, jonka mukaan valmistetta ei saa käyttää raskauden aikana.

Valmiste on ollut markkinoilla yli 30 vuotta ja gynekologit ovat suositelleet sitä yleisesti myös raskauden aikana ilmaantuneiden pukamien hoitoon. Kyseisestä lääkeyrityksestä kerrotaan, että kielto on ilmaantunut pakkausselosteeseen viranomaisen vaatimuksesta. Lääkelaitos tarkistaa parhaillaan vanhojen itsehoitolääkkeiden valmisteyhteenvetoja ja pakkausselosteita. Jos tuotteen jonkin ainesosan turvallisuutta raskauden aikana ei ole luotettavasti dokumentoitu, on pakkausselosteeseen merkittävä, ettei lääkettä saa raskauden aikana käyttää. Tällaisia tutkimustuloksia ei monestakaan vanhasta lääkkeestä ole eikä niitä kustannussyistä kannata tehdä, joten käyttökielto tulee ilmeisesti vielä moneen lääkepakkaukseen.

Ruotsissa käytäntö on toinen: turvallisiksi luokitellaan mm. lääkkeet, jotka ovat olleet käytössä pitkään tai joita voi niiden käyttöaiheen perusteella otaksua käytetyn suhteellisen laajasti myös raskauden aikana ilman että epäilyä teratogeenisuudesta olisi herännyt. Kolmas peruste sikiöturvalliseksi määrittelemiseksi on se, että asia on luotettavin menetelmin tutkittu.

Lue myös

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030