Lehti 10: Ajan­kohtai­sta 10/1998 vsk 53 s. 1129

Lääkemääräys-käytännön kehittämisprojekti liikkeelle

Tämän vuoden jälkipuoliskolla käynnistyy valtakunnallinen ohjelma, jonka tarkoituksena on ohjata lääkäreiden lääkemääräyskäytäntöä entistä rationaalisempaan suuntaan. Hankkeen taustalla on sosiaali- ja terveysministeriön lääkekustannustyöryhmä, joka jätti muistionsa viime vuoden kesäkuussa. Yhtenä keinona lääkekustannuksiin vaikuttamiseksi työryhmä esitti kolmivuotista projektia, joka pyrkisi vaikuttamaan lääkemääräyskäytäntöön siten, että lääkehoitoon suunnatut varat tuottavat mahdollisimman suurta hyötyä.

Projektin pääasiallisina vaikutuskeinoina työryhmä piti lääkäreiden perus- ja täydennyskoulutukseen vaikuttamista sekä informatiivisten keinojen kehittämistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti projektin johtoryhmän helmikuussa 1998, ja se piti ensimmäisen kokouksensa maaliskuun alussa. Ryhmän puheenjohtaja on ylijohtaja Kimmo Leppo sosiaali- ja terveysministeriöstä, ja siihen kuuluu edustajia Suomen Lääkäriliitosta, Suomalainen Lääkäriseura Duodecimista, Kelasta, Lääkelaitoksesta, Opetusministeriöstä ja Suomen Kuntaliitosta.

Lue myös

Johtoryhmä pohti kokouksessaan hankkeen tavoitteita sekä organisaatiota. Hanke tarvitsee aluksi konkreettisen suunnitelman. Sitä laatimaan nimettiin yleislääketieteen erikoislääkäri Arja Helin sekä dosentti Risto Huupponen, joiden tukena on hankkeeseen osallistuvia tahoja edustava asiantuntijaryhmä. Suunnitelman tulee olla valmis toukokuun puolivälissä.

Projektia valmisteltaessa on vallinnut yksimielisyys siitä, että lääkehoito tulee nähdä terveydenhuollon kokonaisuuden osana. Tavoitteena tulee olla parhaan mahdollisen hoidon tarjoaminen potilaalle, kustannus-hyötysuhde huomioon ottaen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030