Ajan­kohtai­sta

40 miljoonan euron leikkaus tutkimusrahoitukseen budjettiesityksessä

Leikkauksen taustalla ovat rahapelituottojen alenemisen kompensaatioon liittyvät kysymykset, jotka ovat vielä ratkaisematta.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
Panthermedia

Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen mukaan Suomen Akatemian kautta kanavoitava tutkimusrahoitus pienenee vuonna 2022 noin 40 miljoonalla eurolla kuluvaan vuoteen verrattuna.

Leikkauksen taustalla ovat rahapelituottojen alenemisen kompensaatioon liittyvät vielä ratkaisemattomat kysymykset. Tätä ennen kevään kehysriihen yhteydessä valtioneuvosto päätti 35 miljoonan euron leikkauksesta Akatemian kautta jaettavaan tutkimusrahoitukseen vuodesta 2023 alkaen.

Suomen Akatemian mukaan valtiovarainministeriön ehdotus heikentää toteutuessaan pitkäjänteistä ja korkeatasoista tutkimusta Suomessa sekä sitä kautta vaarantaa osaamispohjan kasvattamisen.

Suomen Akatemian tutkimusrahoituksesta noin 90 prosenttia suuntautuu yliopistoille. Valtiovarainministeriön ehdottama leikkaus tarkoittaa siten mittavaa vähennystä yliopistoille myönnettävään tutkimusrahoitukseen kuluvaan vuoteen verrattuna.

Hallitusohjelman tavoitteena on nostaa Suomen tutkimus- ja kehitystoiminnan osuus bruttokansantuotteesta neljään prosenttiin. Valtiovarainministeriön budjettiesitykseen sisältyvä uusi leikkaus on tähän tavoitteeseen nähden jo toinen päinvastainen toimi lyhyen ajan sisällä.

Lue myös

– Nyt tarvitaan maan hallitukselta pitkäjänteisiä neljän prosentin tavoitetta edistäviä päätöksiä. Edes pidemmän aikavälin ratkaisuja rahapelituottojen kompensaatiosta ei ole tehty. Tarvitsemme pitkäjänteisiä tutkimusrahoituksen lisäyksiä, emme rahapelituottoihin kytkeytyviä leikkauksia. On kestämätöntä, että välttämättömät tki-panostukset ovat edelleen osin rahapelituottojen varassa. Akatemian tutkimusmäärärahat tulisi kattaa kokonaisuudessaan valtion budjettivaroista, sanoo Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja Johanna Myllyharju tiedotteessa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030