Ruotsi houkuttaa jatkuvasti suomalaisia lääkäreitä. Professori Juha Keren vei Pohjanlahden taakse halu vakiintua pitkän pätkätyöelämän jälkeen.

Ruotsissa työskentelee Lääkäriliiton rekisterien mukaan tällä hetkellä 202 Suomessa valmistunutta lääkäriä. Suomalaisia on rekrytoitu niin klinikoihin kuin tutkijoiksi yliopistoihin. Ruotsin lääketieteen lippulaivassa, Karoliinisessa instituutissa, on useita suomalaisia professoreita.

Tukholman Karolinskan molekyyligenetiikan professori Juha Kere valittiin vuonna 2001 virkaansa 26 hakijan joukosta. Hän päätti juuri tuolloin kolmivuotiskautensa Suomen Genomikeskuksen ensimmäisenä johtajana.

Keren matkakertomus muutosta Suomesta Ruotsiin on kuin kertomus kahdesta erilaisesta maailmasta. Karolinska tahtoi aivan uuteen virkaan aktiivisen professorin, josta otettiin haastatteluissa mittaa puolen tusinan kertaa.

Helsingissä suhtauduttiin huolettomammin nelikymppiseen tutkijaan, ­joka mieli jo vakiintua pitkän pätkätyöelämän jälkeen. Molekyyligenetiikka ei reilut vuosikymmen sitten ollut lääketieteellisen tiedekunnan kärki-intresseissä.

– Viimeisessä vaiheessa Karolinskan haussa minun piti kirjoittaa virallinen kirje, jossa kerron paitsi tutkimussuunnitelmastani, myös tarpeistani ja vaatimuksistani. Se oli kuin kirje Joulupukille. Kaikkiin toiveisiini suostuttiin suurin piirtein silmää räpäyttämättä, muistelee Kere.

Jalansija myös Suomessa

Kere halusi perustaa Karolinskaan tutkimusryhmän lisäksi laboratorion, joka hyödyttäisi paitsi molekyyligenetiikan tutkijoita myös sairaalan kliinikoita. Hän on aina halunnut pitää tutkimuksen lähellä klinikkaa. Valinnan yhteydessä vuonna 2001 myös allekirjoitettiin kahden yliopiston välinen sopimus tutkimusyhteistyöstä. Keren perusajatus suomalais-ruotsalaisesta tutkimuksesta sai sinetin – ja eriasteista yhteistyötä on nyt tehty toistakymmentä vuotta.

– Valintani synnytti suuren huolen omasta tutkimusryhmästäni ja väitöskirjaohjattavistani Suomessa. Silloisen rehtori Kari Raivion kanssa sain kuitenkin sovittua 20-prosenttisen professuurin myös Helsinkiin. Suureksi ilokseni kukaan ryhmästäni tai ohjattavistani ei lähtenyt pois, Kere sanoo.

Tähän mennessä Keren ohjauksessa on valmistunut 35 väitöskirjaa. Keren ryhmien tutkimukset ovat tuottaneet tietoa monitekijäisistä sairauksista, kuten astmasta ja psoriaasista. Kymmenen vuotta sitten Keren johdolla tunnistettiin dysleksian syntyyn vaikuttava geeni DYX1C1. Viime vuonna Kere sai yhdessä professori Hannes Lohen kanssa miljoona-apurahan koirien neuro­logisten sairauksien genetiikan tutkimukseen, joka katsoo myös ihmisen vastaavia sairauksia.

– Hannes Lohi on entinen väitöskirjaoppilaani, iloitsee Kere.

Juha Kere sai Matti Äyräpään palkinnon vuonna 2011. Hän on ollut myös mukana valitsemassa lääketieteen ­Nobelin palkinnonsaajia vuodesta 2004 alkaen.

Eritahtista tiedepolitiikkaa

Kere sanoo, että Karolinska on vain 
400 kilometriä Helsingistä, mutta jo hakuprosessissa siellä toimittiin kuin USA:ssa. Perhe otettiin huomioon jo rekrytointivaiheessa. Ihotautien tutkimusta tekevä Ulpu Saarialho-Kere toi­votettiin lämpimästi tervetulleeksi, ja ­hänet nimitettiin vuonna 2003 iho- ja sukupuolitautiopin professoriksi ja ylilääkäriksi Tukholman Södersjukhusetiin. Pojat menivät Tukholman kansainväliseen kouluun, jossa viihtyivät Keren mukaan mainiosti. Ruotsinkielistä kielikylpypäiväkotia sattumalta Helsingissä käynyt tytär meni Tukholmassa ekalle luokalle.

– Karolinskassa oli palkattua henkilökuntaa järjestämään ulkomaalaisten ­tulijoiden käytännön elämää. Se tuntui todella hyvältä, Kere kiittää.

Kahdessa maassa asuvana ja tutkimusta tekevänä Juha Kerellä on aitiopaikka naapureiden vertailuun. Vuosituhannen alussa Ruotsissa kadehdittiin Suomen Akatemian rohkeutta huippututkimusyksiköiden perustamiseen. ­Äärimmäisen tasa-arvon Ruotsissa se ei ollut mahdollista. Viime vuosina tiedepolitiikan suunta on muuttunut.

– Suomessa ei liene koskaan ollut ­yhtä korkeakoulu- ja tutkimuskielteistä hallitusta kuin sillä nyt ”kykypuolueen” johdolla on. Tutkimukselta on leikattu resursseja ennennäkemättömällä tavalla, vaikka juuri nyt siihen pitäisi panostaa.

– Ruotsissahan on toimittu juuri päinvastoin. Muutama vuosi sitten hallitus teki puolen miljardin euron suursatsauksen strategisesti tärkeän tutkimuksen kehittämiseen. Tärkeiksi luokitelluista 24 alasta seitsemän edustaa lääketiedettä. Mukaan on rekrytoitu jo satoja uusia tutkijoita.

Arroganssilla ei pärjää

Kolmen vuoden jälkeen koti muutettiin takaisin Suomeen, ja myöhemmin Ulpu Saarialho-Kere nimitettiin professoriksi Helsingin yliopistoon. Perhettä kuitenkin kohtasi suuri suru syksyllä 2009.

– Kun Ulpu kuoli, elämänkirjastani revittiin kaikki sivut. Jäljelle jäivät vain työ ja lapset. Koko elämästä katosi ilo pitkäksi aikaa, mutta olen yhä kiitollinen ymmärtävistä työtovereista ja ystävistä. Uusi kumppani on viime vuosina antanut jälleen ilonaiheita.

Juha Kere on avoin luonne, minkä voisi ajatella tasoittavan tietä sosiaalisia taitoja arvostavassa Ruotsissa. Kere itse sanoo kohdanneensa hyvää työtoveruutta molemmissa maissa.

– Arroganssilla ei ainakaan pärjää. Karolinskassa olen kohdannut menestyneitä tutkijoita, nobelistejakin, ja hyvin usein heitä yhdistää nöyryys suhteessa tieteeseen ja muihin ihmisiin. Onnekkuudella kun on yhtä suuri merkitys menestykselle kuin kovalla työllä.

Maarit Korkeila 
seuraa kahta maata

– Lidén, vastaa nefrologian erikoislääkäri Maarit Korkeila työpuhelimeensa Tukholman Karoliinisessa sairaalassa.

Helsinkiläissyntyinen Korkeila käyttää Ruotsissa kaksiosaisen sukunimensä jälkimmäistä osaa. Kaksoisnimi kuvastaa hyvin hänen elämäänsä, josta osa on yhä Suomessa, vaikka lääkärinura onkin rakentunut vahvasti Ruotsiin ja Karolinskaan.

– Luen Lääkärilehteä ja Duodecimia ja olen myös aktiivinen suomalaisen nefrologi-yhdistyksen jäsen. Lehdet ­pitävät minut ajan tasalla paitsi lääketieteen arjesta Suomessa, myös suomalaisesta terveyspolitiikasta. Lisäksi arvostan suomalaisia tehokkaita ja korkea­tasoisia täydennyskoulutuksia, Maarit Korkeila kertoo.

Lääketieteen tasossa hän ei havaitse eroja pienen Suomen ja vauraamman Ruotsin välillä. Joskus tosin Ruotsissa näkee avaramielisen maahanmuutto­politiikan vuoksi potilaita ja tauteja, joita ei Suomessa tavata.

Diskuteerataan, javisst!

Jos joku Ruotsissa joskus ärsyttää, se on asioiden hidas eteneminen. Korkeila ­sanoo, että puheet ruotsalaisesta ”diskuteerauksesta” ovat totta, kovin helposti päätöksiä pohtimaan perustetaan työryhmä.

– Suoralinjaisena suomalaisena huomaan joskus oikovani asioita tavalla, ­jota Ruotsissa pidetään liian kärjekkäänä. Toisaalta itse en aina edes huomaa kritiikkiä, koska se puetaan korulauseeksi, joka saattaa ulkomaalaisesta kuulostaa nätiltä, mutta jonka ruotsalaiset tajuavat syväksi ivaksi, naurahtaa Korkeila.

Korkeila päätyi aikoinaan Ruotsiin ruotsalaisen puolison mukana. Hän on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Kuopiossa vuonna 1997. Erikoistumisopinnot hän suoritti Tukholmassa, mutta hänellä on pätevyys toimia erikoislääkärinä myös Suomessa, ja hän on ollut täälläkin välillä töissä.

– Ruotsissa erikoistuminen sujui huomattavasti mutkattomammin kuin se olisi sujunut Suomessa. Isossa kaupungissa erikoistumispaikkoja on runsaasti.

Muutos huolettaa 
kliinikoita

– Nykyinen perheeni ja elämäni on täällä Ruotsissa, enkä aktiivisesti suunnittele muuttoa takaisin. Olen tehnyt täällä muun muassa MBA-tutkinnon, ja aloitan syksyllä klinikkamme johtajana. Edustan erikoisalaamme myös Tukholman Landstingetin lääkärineuvostossa, Korkeila kertoo.

Hänellä on siten monta näköalapaikkaa ruotsalaiseen terveydenhuoltoon, joka on ollut nykyhallituksen päätösten vuoksi lähes yhtä kovassa murroksessa kuin mihin Suomessa ollaan nyt menossa. Terveyspalvelujen yksityistäminen ja valinnanvapaus, vårdval, ovat tuoneet Korkeilan mielestä ehkä enemmän näennäistä hyvää potilaille kuin ­todellista parannusta.

– Ennen omalääkäri ohjasi potilaan oman alueensa erikoislääkärille jatkotutkimuksiin ja -hoitoon. Nyt potilas saa itse valita, mutta mistä hän voi tietää, kuka olisi paras lääkäri tai mikä hänen kannaltaan paras sairaala? kysyy Korkeila.

Karoliinisen sairaalan jättimäinen laajennushankekin herättää huolta. Karolinskaan keskittyvät huippuosaajat ja tietyt erikoisalat, kuten neurokirurgia, mutta samalla potilaspaikkojen määrä vähenee. Lääkäreitä mietityttää, mihin potilaat joutuvat.

– Meillä on vaalit vuoden kuluttua, ja valta saattaa vaihtua. Puretaanko silloin jotain nykyisiä päätöksiä ja mitä siitä seuraa? kysyy Maarit Korkeila.

Ulla Järvi
Kuva: Mikko Käkelä