Potilas, perhe, koulu ja päivähoito tarvitsevat riittävästi tietoa, psykoedukaatiota, ADHD-häiriön erityispiirteistä ja sen vaikutuksista jokapäiväiseen elämään. ADHD-lasten lähipiiri kaipaa tietoa myös häiriön hoidosta ja ennusteesta.

- ADHD-diagnoosi on vielä aika uusi, ja siksi tiedon välittäminen häiriöstä on merkittävä haaste. Koulut ja päiväkodit eivät tue nykyisellään riittävästi ADHD-lasta. Ryhmiä suurennetaan ja henkilökunta vaihtuu tiuhaan sekä tarhoissa että kouluissa, totesi lastenpsykiatrian erikoislääkäri Leena Pihlakoski TYKS:stä Pohjolan lääkäripäivillä.

Hän kertoi, että yliopistosairaalapaikkakunnilla on saatavilla eniten tietoa ADHD:stä. Erityisesti terveyskeskuslääkäreiden olisi hyvä tutustua uuteen ADHD:n Käypä hoito -suositukseen.

Myös toisella vanhemmalla on usein ADHD

Perinnöllinen alttius vaikuttaa ADHD:n puhkeamiseen, mutta kasvuympäristöllä on merkittävä osuus siihen, kuinka vaikea häiriö on. Kasvatuksen epäjohdonmukaisuus, päihdeongelmat perheessä, perheväkivalta ja vanhempien mielenterveyshäiriöt ovat ADHD:n vaaratekijöitä. Mitä aikaisemmin ADHD tunnistetaan, sitä parempi ennuste on.

- ADHD-lapsen toisella vanhemmalla on usein tämä häiriö. Tällöin lapsen ympäristö voi olla huomattavasti ennustamattomampi ja kaoottisempi kuin muissa perheissä. ADHD-lapsen perhe tarvitseekin yleensä paljon ulkopuolista tukea, Leena Pihlakoski korosti.

Pihlakosken mukaan vanhemmat ovat erittäin kiinnostuneita ottamaan osaa lastensa hoitoon riippumatta siitä, minkälaisia ongelmia heillä itsellään on. TYKS:ssä on ollut hyviä kokemuksia perhekoulu POP:sta, jossa vanhemmat harjoittelevat ryhmissä ylivilkkaiden lasten vanhemmille tarpeellisia taitoja. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa kymmenen viikon ajan.

- Vanhempainohjauksesta ja lääkehoidosta on todellista tutkimusnäyttöä ADHD:n hoidossa.

ADHD voi muuttaa vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta negatiivisemmaksi. Ylivilkkaan, impulsiivisen lapsen vanhemmat saattavat turvautua tavallista useammin rankaisemiseen ja olla kasvatuksessa epäjohdonmukaisia.

- Kun lapsen oireet alkavat rauhoittua lääkkeiden tai muun hoidon myötä, myös vanhempien ja lapsen välinen vuorovaikutus muuttuu positiivisemmaksi ja normaalimmaksi, Leena Pihlakoski painotti.

Yksilöpsykoterapiaa tarvitaan harvoin

Valtaosa ADHD-diagnoosin saaneista lapsista ei tarvitse yksilöpsykoterapiaa. Sen sijaan käyttäytymisen ohjaaminen kotona ja koulussa on erityisen tärkeää. Lapsi tarvitsee yksilöpsykoterapiaa lähinnä silloin, kun hänellä on ADHD:n lisäksi toimintakykyä huomattavasti haittaava mieliala-, ahdistus- tai käyttäytymishäiriö.

- Terapiaa on tarjolla vaihtelevasti maan eri osissa. Etelä-Suomessa sitä lienee parhaiten saatavilla, kun otetaan huomioon myös yksityissektori, kuvasi lastenpsykiatrian ylilääkäri

Anita Puustjärvi

Mikkelin keskussairaalasta.

Yli puolella ADHD-diagnoosin saaneista potilaista esiintyy muita samanaikaisia häiriöitä.

- Osalla samanaikaisista häiriöistä lienee samantyyppinen neurobiologinen alkuperä kuin ADHD:llä, kun taas osa kehittyy esimerkiksi toistuvien vastoinkäymisten seurauksena, Puustjärvi sanoi.

Uhmakkuus- ja käytöshäiriöitä esiintyy yli puolella ja ahdistuneisuushäiriöitä ja masennusta noin neljänneksellä ADHD-diagnoosin saaneista lapsista ja nuorista.

- Kaksisuuntainen mielialahäiriö on harvinaisempi ADHD:n kanssa samaan aikaan esiintyvä sairaus. ADHD saattaa altistaa myös traumaperäiselle stressihäiriölle, ja ADHD:sta kärsivien nuorten riski ryhtyä käyttämään päihteitä on 2-3-kertainen verrattuna muihin samanikäisiin, Anita Puustjärvi mainitsi.