Lehti 10: Ajan­kohtai­sta 10/1999 vsk 54 s. 1269

AIDS-tartunnan saaneita eteläisessä Afrikassa jo yli 20 miljoonaa

- Eteläisen Afrikan tilanne AIDS:n osalta on lähes katastrofaalinen, viime vuonna ilmeni 4 miljoonaa uutta tartuntaa. Neljäsosa aikuisväestöstä on saanut tartunnan vaikeimmassa tilanteessa olevissa maissa, kertoi Suomessa vieraillut YK:n AIDS-ohjelman UNAIDS:n pääjohtaja Peter Piot.

Peter Piotin mukaan AIDS uhkaa jo kokonaisia yhteiskuntia: esimerkiksi Botswanassa ja Zimbabwessa 25 % työikäisestä väestöstä on saanut tartunnan, Namibiassa ja Sambiassa 20 % ja Etelä-Afrikan tasavallassa 13 %. Edistys, joka on saavutetettu kansanterveyden parantamisessa kovan työn avulla, on menetetty lyhyessä ajassa. Terveydenhuollon toiminta on olennaisesti vaikeutunut, koska koulutettua työvoimaa on menetetty ja terveydenhuollon kustannukset kasvavat jatkuvasti. Sosiaaliset ongelmat, kuten suuri orpolasten määrä, lisäävät perheiden ja yhteiskunnan vaikeuksia.

- Maiden korkein johto ja kaikki yhteiskuntien osa-alueet on saatava mukaan torjuntatyöhön. Epidemiaa ei saa peitellä, vaan sitä tulee käsitellä julkisuudessa avoimesti ja totuudenmukaisesti. Lainsäädännöllä on vähennettävä leimaamista ja syrjintää, jotka liittyvät tautiin. Kansallisten voimavarojen lisäksi AIDSin torjuntaan tarvitaan merkittävää ulkopuolista tukea, jonka saamisen UNAIDS pyrkii turvaamaan, sanoi Piot.

Lue myös

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030