Lehti 9: Ajan­kohtai­sta 9/1994 vsk 49 s. 939

Akava kannattaa EU-jäsenyyttä

Suomen EU-neuvottelutulos on akavalaisten palkansaajien kannalta hyväksyttävissä, totesi Akavan puheenjohtaja Voitto Ranne välittömästi neuvottelutuloksen syntymisen jälkeen.

Euroopan Unionin jäsenenä suomalaisten hyvinvointi ja maamme vaikutusmahdollisuudet taloutemme kehitykseen ovat paremmat kuin jättäytymällä eurooppalaisen yhdentymiskehityksen ulkopuolelle. EU:n jäsenyys antaa palkansaajaliikkeelle nykyistä tehokkaammat osallistumismahdollisuudet päätösten valmisteluun ja tekoon kansainvälisellä tasolla. Tämä on Akavalle tärkeää varsinkin kysymyksissä, jotka koskevat työmarkkinoita, työllisyyttä, ympäristöä, koulutusta ja pitkälle koulutettujen asemaa.

Yhdentymiskehityksen keskeisin voima on taloudellinen. Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen ja kehittäminen edellyttävät hyvin toimivaa kansantaloutta. Akavan näkemys on, että Euroopan Unionin ulkopuolella kansantaloutemme kehittymisedellytykset ovat huonommat kuin sen jäsenenä. (MHe)

Lue myös

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030