Lehti 9: Ajan­kohtai­sta 9/1994 vsk 49 s. 939

Akavalaiset järjestöt vetosivat: Ylin opetus ja tutkimus vaarassa taantua

Korkeakoulujen rahoitusta on leikattu niin paljon ja nopeasti, että se jo nyt vaarantaa vakavasti perustavaa laatua olevaa tutkimustamme ja ylintä opetusta, toteaa 16 akavalaista järjestöä kannanotossaan, joka helmikuun lopulla toimitettiin kaikille ministereille ja suurimmille puolueille. Allekirjoittajana oli myös Suomen Lääkäriliitto.

Enemmät leikkaukset haavoittaisivat korkeakoulujen toimintaa tavalla, jonka korjaaminen olisi parhaimmillaankin useiden vuosien työ. Suuntaa on järjestöjen mukaan heti muutettava, jotta maamme välttyy tieteellisen tutkimuksen ja ylimmän opetuksen katastrofilta.

Vuosina 1992-1994 korkeakoulujen voimavaroja on leikattu noin 12 %. Henkilöstöä on vähennetty ja lomautettu, ja kaikki mahdolliset säästökohteet käytetty.

Valtioneuvosto on lisäksi edellyttänyt korkeakouluilta rakenteellisia muutoksia, joilla vuosina 1994 ja 1995 saavutettaisiin vuoden 1992 tasoon nähden 250 miljoonan markan säästö. Rationalisointitoimet on aloitettu, ja niistä koituvat kustannussäästöt tulevat näkymään vuoden 1996 talousarviossa. Tällä tavoin korkeakoulut kantavat vastuutaan valtiontalouden vaikean tilanteen helpottamiseksi.

Vuonna 1995 korkeakoulujen olisi valtioneuvoston säästötavoitteen mukaan vielä kyettävä 125 miljoonan markan säästöön. Rahasäästön lisäksi on aiemman päätöksen mukaan myös laitosten henkilöstöä ensi vuonna supistettava.

Lue myös

Korkeatasoinen tieto ja osaaminen ovat aineellisen ja henkisen olemassaolomme perustekijöitä. Korkeakoulujen kehittämistä tulee jatkaa aikaisemmin voimassa olleen korkeakoululaitoksen kehittämislain, valtioneuvoston nykyisen korkeakouluja koskevan opettamis- ja kehittämissuunnitelman hallitusohjelman sekä valtion tiede- ja teknologianeuvoston kannanoton mukaisesti.

Opetuksen ja tutkimuksen kansainvälinen taso voidaan turvata vain palauttamalla rahoitus 1990-luvun alun tasolle. Valtion vuoden 1995 talousarviossa korkeakoulujen toimintarahoitusta on lisättävä vähintään 300 miljoonalla markalla.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030