Anoreksia voi vaurioittaa sydäntä pysyvästi
Ruotsalais-venäläiset tutkijat pohtivat, voisivatko nälkiintymiseen liittyvä korkeampi kasvuhormoni- ja kortisolipitoisuus juuri voimakkaan kasvun aikaan aiheuttaa pysyvän verenpaineen säätelyhäiriön. Näiden verenpainetason säätelyyn osallistuvien hormonien pitoisuudet ovat usein koholla myös anorektikoilla.
– Myös anoreksiaan voi joskus liittyä korkea verenpaine, mutta sen syynä on yleensä pidetty nälkiintymistilaan liittyvää stressiä, toteaa professori Aila Rissanen HUSin syömishäiriöklinikalta.
– Suurentuneet kasvuhormoni- ja kortisolipitoisuudet ovat nälkiintyneillä anorektikoilla tavallisia. Sairauden aktiivivaiheessa hormonitasojen nousu voisi kyllä selittää myös joidenkin anorektikoiden suhteellisesti kohonneen verenpaineen. Ongelmana on, miten määritellä vaikeasti nälkiintyneen potilaan normaali verenpainetaso. Laajoja potilasaineistoja ei taudin harvinaisuuden vuoksi ole käytettävissä tutkimukseen.
– Pitkään jatkuva aliravitsemus voi vaurioittaa sydäntä pysyvästi. Sydämen vajaatoiminta onkin itsemurhan ohella merkittävin anoreksiapotilaan kuolinsyy. Potilailla todetaan vasemman kammion lihasmassan vähentymistä, sydänläppien toimintahäiriöitä, rytmihäiriöitä ja poikkeavia EKG-löydöksiä, kertoo Aila Rissanen.
Maria Kuronen