Kansantautien geenitausta, terapeuttinen angiogeneesi, afrikkalaislasten aliravitsemus… Suomalaistutkijat eivät kaihda vaikeitakaan aiheita. Mutta jääkö silti jotain tärkeää tutkimatta?

Kun suomalainen lääkäri huomaa potilaidensa parissa jotain askarruttavaa - toimimattoman lääkkeen tai outoja oireita - hän voi oivaltaa olevansa kiintoisan tutkimuskysymyksen äärellä. Kysymyksen eteneminen vastauksiin on kuitenkin pitkällinen, jopa mahdoton polku.

- Kliinisen tutkimuksen ja lääkärin työn yhdistäminen on meillä kohtuuttoman vaikeaa, sanoo Biokeskus Suomen johtaja Eero Vuorio.

Samaa mieltä on Biomedicumin vastikään eläköitynyt johtaja, professori Olli Jänne Helsingin yliopistosta. Jopa yliopistosairaalan klinikassa tehtävä tutkimus kohtaa vaikeuksia.

- Kliinikko-tutkijalle ei nykyisin oikein pysty edes rahalla ostamaan työaikaa tutkimuksen tekoa varten. Klinikasta kun ei etenkään harvinaisemmilla erikoisaloilla tahdo löytyä korvaavaa lääkäriä, pahoittelee Jänne.

Lääkäri joutuu siis yhä useammin valitsemaan joko kokopäiväisen ja usein pätkissä rahoitettavan tutkijanuran tai kokopäiväisen kliinikon työn, jolloin tutkimukselle jää vain iltoja ja öitä.

Hakijat lisääntyvät, varat hupenevat

Suomen Akatemian Terveyden tutkimuksen toimikunta jakaa Akatemian muiden toimikuntien tavoin varoja "tutkijoiden oman aihevalinnan mukaisiin hankkeisiin". Kansainväliset arviointipaneelit arvioivat kaikki tieteellistä tasoa ja kansainvälisesti verkottuneita hankkeita, mutta tapahtuuko se tutkimuksen kansallisen merkittävyyden kustannuksella?

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja, professori Tuula Tamminen painottaa, että hankkeet kattavat laajan kirjon terveyden tutkimuksen kenttää, vaikka rahaa ei riitä kaikkeen kansanterveydenkään kannalta oleellisen tutkimukseen.

Tänä keväänä Akatemian uusimmassa jaossa rahoitusta sai 17 % hakijoista, hakemuksia lähetettiin 11 % edellistä hakua enemmän. 14 miljoonaa euroa jakautui 37 hankkeelle.

- Vaikka yksityisillä säätiöillä on julkista rahoittajaa enemmän vapauksia valita rahoitettavaksi myös valtavirran ulkopuolisia hankkeita, myös niiden asiantuntijat priorisoivat tieteellisesti "merkittäviä" hankkeita, Eero Vuorio huomauttaa.

Tällöin on vaarana, että lääketieteen arkikäytäntöjen tai hoitojen vaikuttavuuden tutkimus jäävät rahoituksesta syrjään.

Sosiaali- ja terveysministeriön jakamia EVO-rahoitusta on aiemmin suunnattu juuri kliiniseen tutkimukseen ja palvelujärjestelmän kehittämistutkimukseen. EVO-rahat ovat kuitenkin 15 viime vuoden aikana vähentyneet rajusti: 60 miljoonasta eurosta 30 miljoonaan euroon. Nykyisin EVO kuluu käytännössä yliopistosairaaloiden koulutusvirkoihin.

- Tutkimuksen perusrahoituksen niukkuus tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen terveyden tutkimuksen strategia on ulkoistettu, ja nämä tahot viime kädessä päättävät, mitä tutkimusta täällä tehdään, katsoo Vuorio.

Tieteen ja käytännön välissä on railo

- Suomessa translationaalinen tutkimus eli niveltävä tutkimus laboratorion ja klinikan välillä on aivan liian heiveröistä. Ongelmana ei ole vain tutkimuskysymysten jääminen klinikkaan vaan tutkimustulosten koettelu ja siirto käytäntöön, Vuorio sanoo.

Suomen Akatemian tekemän Tieteen tila ja taso 2012 -raportin mukaan suomalaisen lääketieteellisen tutkimuksen vahvuuksia ovat tutkimuksen hyvä infrastruktuuri, luotettavat ja kattavat rekisteriaineistot, potilaiden tutkimusmyönteisyys, hyvä tutkijayhteistyö ja tutkimuksen korkea taso. Heikkouksina pidetään rahoituksen olennaista vähenemistä, tutkimuksen arvostuksen vähenemistä, professorien runsaita hallintotöitä ja perustutkimuksen metodien vähäistä käyttöä kliinisessä tutkimuksessa.

- Meillä kaivattaisiin kliinikkotutkijoita, jotka ajattelevat kuin perustutkijat, sanoo Olli Jänne.

Jänteen mukaan lääketieteellinen tutkimus jää liian usein selvitykseksi siitä, mikä jokin ilmiö on tai miten jokin sairaus ihmisessä ilmenee. Sairauden ja ihmiskehon toiminnan mekanismit jäävät tutkimatta.

- Biomedicumin kaltainen instituutti tarjoaa kuitenkin parhaimmillaan luontevan monitieteisen yhteisön, jossa tutkimus voisi Suomessakin syventyä, Jänne uskoo.

Hallitus leikkasi jo 30 miljoonaa

Oma lukunsa on Kataisen hallituksen pyrkimys saada aikaan tutkimusta, joka palvelisi yhteiskunnallista päätöksentekoa. Selvityshenkilöt esittivät talvella, että Suomen Akatemiaan perustettaisiin strategisen tutkimuksen neuvosto, joka valtioneuvoston ohjauksessa hallinnoisi 200 miljoonaa euroa, jotka saataisiin suureksi osaksi siirtämällä nykyisiä tutkimuslaitosten varoja tähän kilpailtuun rahoitukseen. Viimeisimpien lehtitietojen mukaan summa putoaisi 100 miljoonaan euroon. Selvityshenkilöiden yllätykseksi valtioneuvosto nappasi sosiaali- ja terveysministeriön alaisilta laitoksilta 30 miljoonaa euroa valtionapuja.

- Työurien pidentäminen ja työelämän kehittäminen vaatisivat tutkimustietoa tuekseen. Mutta miten käy tutkimuksen vapauden ja pitkäjänteisyyden, kun rahoitusta sekä pätkitään että rajusti leikataan, kysyy Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio.

Tutkimus- ja kehityshankkeissa ulkopuolisen rahoituksen saaminen edellyttää aina myös omarahoitusosuutta. Vainio kertoo, että TTL:n laskennallinen valtionavun menetys, noin 10 miljoonaa euroa, merkitsee käytännössä ainakin 19 miljoonan euron tulojen menetystä.

Professori Tuula Tamminen puolestaan painottaa, että tutkimusrahoitus vaatii kokonaisuudistuksen, jotta nykyisestä sirpaleisuudesta ja lyhyistä rahoituspätkistä päästäisiin eroon. Tutkimusryhmien johtajilta menee kohtuuttomasti aikaa jatkuvaan rahanhakuun. Sirpaleisuus voi myös estää monitieteisen tutkimuksen voimistumista.

- Eri rahoittajatahoja edustava neuvottelukunta voisi ainakin paremmin koordinoida terveyden tutkimusta täällä siten, ettei vaarallisia tutkimattomia alueita turhaan syntyisi, Tamminen sanoo.

”Emme tiedä suomalaisista sairauksista”

➤ Tutkimustietoa on hirveästi, muttei juurikaan tietoa, miten se kohtaa käytännön. Toimivatko lääkkeet, diagnostiset menetelmät tai elämäntapaohjaus? Emme myöskään tiedä, millainen on suomalainen diabetes, masennus, verenpainetauti tai lihavuus, emmekä tiedä, miten niitä parhaiten hoidettaisiin.

Minna Kaila, professori, Helsingin yliopiston Hjelt-instituutti

➤ Jo 2000-luvun alussa olisimme alkaneet tutkia maahanmuuttajien terveyttä, mutta Stakesissa se tyrmättiin. Helsingin kaupunki tuki pienesti. Nyt tutkimusta on hieman enemmän, mutta yhä riittämätöntä. Saamelaisten ja romanien terveyden erityiskysymyksistä emme tiedä käytännössä mitään.

Mika Gissler, tutkimuspäällikkö, THL

➤ Esimerkki katveeseen jäävästä hoidosta on unilääkkeiden tutkimus. Hyvin yleisesti käytetyistä unilääkkeistä ei ole yhtään pitkäaikaista tutkimusta, vaan seurannat ovat yleensä noin kuukauden mittaisia. Emme siis tiedä niiden haitoista oikeasti mitään.

Kristiina Patja, toiminnanjohtaja, Pro Medico

➤ Potilaat kärsivät kliinisen tutkimuksen puutteesta, koska tiedon vaje palautuu jossain vaiheessa arkeen. Rahaa palaa genetiikan tutkimukseen, mutta syöpää lukuun ottamatta tulee perin vähän villoja.

Jyrki Korkeila, psykiatrian professori, Turun yliopisto

➤ Maailmalla on tutkittu ja kehitetty menetelmiä ihmisten motivoimiseksi omaksumaan terveellisempiä elintapoja, mutta niitä ei voi kulttuurierojen takia tuoda suoraan Suomeen. Tarvitsemme myös yhteiskuntaan kohdistuvaa kansanterveystutkimusta, joka meiltä puuttuu lähes kokonaan.

Pertti Mustajoki, emeritusprofessori

➤ Kansanterveyden tutkimus hyvin käytännönläheisenä kohtaa poliittisia intohimoja ja ihan puhtaita ideologisia näkemyksiä siitä, miten kansanterveyttä tulisi edistää. Merkittävimmät löydökset syntyvät todennäköisesti monitieteisissä ja tieteiden vanhoja rajapintoja ylittävissä laajoissa yhteistyöhankkeissa.

Jukka Reivinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Akatemia