Lehti 1-2: Ajan­kohtai­sta 1-2/1994 vsk 49 s. 319

Asbestisairaudet yleinen vaara rakennusalalla pitkään työskennelleillä

Työterveyslaitoksen vuosina 1990-92 tekemän seulontatutkimuksen mukaan lähes kaikki talonrakennusalalla yli kymmenen vuotta työskennelleet ovat merkittävästi altistuneet asbestille. Seulonnassa tutkittiin lähes 19 000 henkilöä. Vuonna 1987 käynnistetyn Asbestiohjelman osana tehty seulonta on laajin Euroopassa.

Keuhkojen röntgentutkimuksissa keuhkopussin muutoksia todettiin 20 %:lla tutkituista ja pölykeuhkosairauteen viittaavia löydöksiä 3 %:lla. Ammattitautiepäilyn vuoksi jatkotutkimuksiin lähetettiin yli 4 000 tutkittua, ja heistä noin 3 000:lla todettiin ammattitauti. Seulontatutkimuksen vaikutuksesta asbestisairauksien määrä ammattitautirekisterissä onkin rajusti lisääntynyt.

Asbestin aiheuttamaan syöpään arvioidaan nykyisin sairastuvan 150 ihmisen vuodessa. Seulonnassa syövän epäilyn vuoksi jatkotutkimuksiin lähetettiin muutamia kymmeniä tutkittuja. Asbestin aiheuttamien syöpien odotetaan kuitenkin lisääntyvän pitkään talonrakennusalalla työskennelleillä varsinkin 2000-luvun ensi vuosikymmenellä.

Lue myös

Seulontaan osallistuneille uusmaalaisille tupakoiville miehille tehty kysely osoitti, että tieto monikymmenkertaisesta keuhkosyöpäriskistä, tupakkaoireet tai asbestialtistumislöydökset eivät kovin paljon vaikuttanut tupakointiin. Vuosittain 7,5 % vastanneista lopetti tupakoinnin. Lopettamista ennustivat aiemmat yritykset, vähäinen alkoholinkäyttö ja se, että tupakoitsijalla oli alaikäisiä lapsia. Kyselyyn vastanneet olivat tupakoineet keskimäärin 30 vuotta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030