1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Biouhka iskee - mitä tekee lääkäri?
Ajan­kohtai­sta

Biouhka iskee - mitä tekee lääkäri?

Mitä kliinikon tulee tehdä, jos Suomea kohtaa biouhka? Lääkärilehden podcastissa Simo Nikkari Sotilaslääketieteen keskuksesta.

Isorokko, pernarutto, influenssapandemia. Biouhkiin on Suomessa varauduttu mutta isku voi osua kohdalle.

Sotilaslääketieteen keskuksen tutkimus- ja kehittämisjohtaja Simo Nikkari kertoo Lääkärilehden podcastissa, minkälaista silmää uhat kliinikolta vaativat.

Lue myös

Nikkari selvittää myös miten on tehtäväänsä sotilaslääketieteen pariin päätynyt. Nikkari toimii myös Biologisten uhkien osaamiskeskuksen johtajana.

Haastattelijana päätoimittaja Pekka Nykänen.

Kirjoittajat
Pekka Nykänen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
”Terhokodin toiminnan lopetus olisi katastrofi”

– Eihän saattohoidon tarve ole ­vähentynyt, muistuttaa Terhokodin ­ylilääkäri Annika Riska.

Tieteessä
Klotsapiini altistaa koronainfektiolle

Brittiläinen tutkimusryhmä selvitti asiaa takautuvassa rekisteritutkimuksessa.

Ajassa
Koronaepidemia näyttää kiihtyvän

HUS:n alueella tartunnan lähde on tuntematon noin kahdessa kolmasosassa tapauksista.

Tieteessä
Gynekologisen syövän robottiavusteinen kirurgia

Robottiavusteisessa kirurgiassa korostuvat laparoskopian hyvät puolet, kuten nopeampi toipuminen.

Ajassa
Hovioikeus lievensi kahden lääkärin tuomioita

Itä-Suomen hovioikeus lievensi kahden lääkärin tuomioita keskiviikkona 30. syyskuuta.

Ajassa
Palliatiivinen keskus on aloittanut TYKS:ssa

Keskus konsultoi ja kehittää elämän loppuvaiheen hoitoa sairaalassa ja toimii yhteistyössä perusterveydenhuollon kanssa.