Ajan­kohtai­sta

Borrelioosi vai tavallinen flunssa?

Ihomuutoksen lisäksi borrelioosi voi aiheuttaa kuumetta, päänsärkyä ja lihaskipua.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Punkkien levittämiä tauteja eli borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta todetaan eniten kesällä ja syksyllä, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. THL:n tartuntatautirekisteriin sekä perusterveydenhuollon avohoidon hoitoilmoitusrekisteriin eli AvoHilmoon ilmoitetaan vuosittain yhteensä noin 7 000 borreliatapausta.

Borrelioosin oireena on punainen ja laajeneva ihottuma.

– Ihomuutos ilmaantuu pienellä viiveellä puutiaisen piston jälkeen. Pistokohdassa voi olla välitön hyönteisenpistoreaktio, joka ilmaantuu tuttuun tapaan nopeasti, mutta ihoborrelioosi on 5-7 päivän kuluttua pistokohdan ympärillä leviävä, kooltaan päivien ja vielä viikkojen aikana leviävä punoitus tai rengasmainen muutos. Muutos säilyy iholla pitkään, jopa viikkoja ja häviää vaalenemalla, kertoo infektiolääkäri Mari Kanerva HUS:sta.

Muutos on tyypillisesti halkaisijaltaan yli 5 cm. Joskus potilaalla voi olla useita samankaltaisia muutoksia iholla, vaikka pisto olisi tullut yhteen kohtaan.

– Kyseessä on niin sanottu multippeli erythema migrans, levinneen ihoborrelioosin muoto, jota hoidetaan samoin kuin ihoborrelioosiakin.

Ihoborrelioosin diagnoosiin ja antibioottikuurin määräämiseen riittää kliininen kuva. Vasta-aineet eivät välttämättä ole ehtineet nousta näin varhain, joten niitä ei ihoborrelioosissa siksi tutkita.

Ihoborrelioosi tulee hoitaa aina antibiootilla, vaikka ainoa oire olisi ihottuma, ettei tauti leviä. Osalla potilaista tauti leviää, jos ihovaihetta ei huomata tai jos se jää hoitamatta.

Jos borrelioosi leviää ihovaiheen jälkeen, siihen voi liittyä flunssankaltaisia yleisoireita, kuten lämpöä ja lihassärkyjä, päänsärkyä, sairaudentunnetta. Sen kuitenkin erottaa tavallisesta hengitystieinfektiosta siitä, että borrelioosiin ei liity yskää, kurkkukipua tai nuhaa.

Levinnyttä borrelioosia epäillessään lääkäri tutkii borreliavasta-aineet.

Lue myös

– Jos ne ovat positiiviset ja epäillään neuroborrelioosia, tehdään yleensä konsultaatio tai lähete erikoissairaanhoitoon, ja siellä edetään usein lannepistoon diagnoosin varmistamiseksi. Nivelborrelioosiepäilyssä, joka on edellistä harvinaisempi, otetaan nivelnestenäyte ja merkkejä borreliasta etsitään tutkimalla borrelian nukleiinihapon osoitus.

Voiko borrelioosi jäädä diagnosoimatta, jos ihomuutosta ei tule tai potilas ei huomaa sitä?

– Yleisoireet tai erityiset neuro- tai nivelborrelioosin oireet tuovat potilaan yleensä tutkimuksiin, jolloin borrelioosi yleensä selviää, koska se on esimerkiksi hermojuurisäryissä, päänsäryssä, kasvohermohalvauksessa ja nesteilevässä artriitissa tärkeä erotusdiagnostinen asia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030