Ajan­kohtai­sta

Diabetesrokotteen testaus alkaa Suomessa

Rokotteen odotetaan ehkäisevän tyypin 1 diabetesta suojaamalla siihen liitetyiltä viruksilta.

Suvi Sariola
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP Miriam Doerr & Martin Frommherz

Diabetesrokotetta on alettu tutkia ihmisillä. Testaus on käynnistynyt Suomessa.

Suomalaisen Vactech Oy:n ja amerikkalaisen Provention Bion diabetesrokotetta testaa ensimmäisessä vaiheessa noin 50 suomalaista aikuista.

Useat tutkimukset viittaavat siihen, että enterovirusinfektiot saattavat olla merkittävä syy tyypin 1 diabeteksen puhkeamiseen. Tähän perustuu myös Vactechin kehittämä rokote, kerrotaan yrityksen tiedotteessa.

Estämällä infektiot pyritään estämään myös niiden seurauksena myöhemmin ilmaantuva tauti.

Ensituloksia loppuvuodesta

Rokotteen turvallisuutta ja sen kykyä tuottaa vasta-aineita testataan nyt ensimmäistä kertaa ihmisillä. Rokotteessa käytetään enteroviruksiin kuuluvia coxsackie B -ryhmän viruksia.

Tutkimukseen osallistuu terveitä, 18–45-vuotiaita aikuisia. He saavat neljän viikon välein kolme rokoteannosta: osa tutkittavaa PRV-101 rokotetta ja vertailuryhmä lumerokotetta.

Ensivaiheen faasin I tutkimuksesta saadaan tuloksia tämän vuoden lopussa.

Faasin II tutkimuksessa myöhemmin on enemmän tutkittavia, myös lapsia. Lopullinen tavoite on, että rokote annettaisiin alle 1-vuotiaille lapsille.

Faasin III tutkimuksessa rokotetaan useita tuhansia lapsia ja nähdään, ehkäiseekö rokote diabeteksen kehittymistä.

Kaksi tavoitetta

– Jos rokotteen kehittäminen onnistuu, sillä on kaksi tavoitetta, sanoo haastattelussa toinen Vactechin perustajista, virologian professori Heikki Hyöty.

Ensimmäinen tavoite on ehkäistä akuutteja infektiotauteja.

Coxsackie B -ryhmän virukset aiheuttavat paljon sairauksia varsinkin pikkulapsille. Infektioista suurin osa on lieviä, mutta tautitaakkaa aiheutuu infektioiden yleisyydestä ja komplikaatioista, Hyöty sanoo.

Lue myös

Tämän ryhmän virukset aiheuttavat kuitenkin myös hankalia tauteja, kuten pienten vauvojen vakavia yleisinfektioita, aivokalvotulehduksia sekä sydänlihastulehduksia, jotka voivat johtaa sydänlihaksen rappeumaan.

Toinen tavoite on ehkäistä coxsackie B -ryhmän virusten aiheuttamia kroonisia sairauksia.

– Assosiaationäyttö diabetekseen on aika selvä, mutta vielä ei ole täysin varmaa, onko kyseessä syy–seuraussuhde, Hyöty toteaa.

– Sitä kuitenkin tukevat monet mekanismit. Esimerkiksi se, että coxsackie B -virukset hakeutuvat haiman insuliinia tuottaviin soluihin, jotka tuhoutuvat tyypin 1 diabeteksessa.

Vasta rokotetutkimusten yhteydessä selviää lopullisesti, voidaanko tyypin 1 diabetesta ehkäistä rokotteella.

– Sillä olisi valtava lääketieteellinen merkitys, Hyöty sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030