Eettisyys takaa luottamuksen lääkärikuntaan
Kollegiaalisuus helpottaa yhteisymmärryksen löytymistä eri näkemysten välille, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve muistutti uuden Lääkärin etiikka -kirjan julkistamistilaisuudessa.
Yhteiset eettiset toimintatavat ja kollegiaalisuus takaavat luottamuksen lääkärikuntaan ja antavat lääkäreille myös kliinistä autonomiaa. Potilaan ja laajemmin koko yhteiskunnan on voitava luottaa siihen, että lääkäri toimii oikein.
Lääkärin ammattietiikka muistuttaa, miksi työ on tärkeää, Lääkäriliiton eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Samuli Saarni korosti uuden Lääkärin etiikka -teoksen julkistamisseminaarissa.
– Etiikkaa ei voi redusoida sääntökirjaksi, Saarni sanoo.
Yhteinen päämäärä
Toimiva kollegiaalisuus vaatii yksittäisiltä lääkäreiltä luottamusta siihen, että kaikki pyrkivät yhteiseen päämäärään, potilaan parhaaksi toimimiseen.
– Haasteena on, että lääkäreiden määrä kasvaa ja työnkuvat eriävät jatkuvasti. Kaikkia kollegoja ei enää tunneta henkilökohtaisesti kuten yli sata vuotta sitten. Kollegiaalisuus helpottaa yhteisymmärryksen löytymistä eri näkemysten välille, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve sanoi.
Näkemyserot hoitomenetelmistä, periaatteista ja lääkärien käytöksestä käydään läpi ammattikunnan sisäisesti, toisen kollegan näkemykset ymmärtäen, Pälve muistutti.
– Jos ammattikunta näyttäytyy ulospäin riitelevänä, menee kansalaisilta luottamus lääkärikunnan kykyyn toimia.
Vastuunottoa järjestelmästä
Myös yksittäisellä lääkärillä on vastuuta koko terveydenhuoltojärjestelmän toimivuudesta, korosti STM:n kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee.
Jos järjestelmän rajoittama 10 minuutin vastaanottoaika ei riitä moniongelmaisen potilaan hoitoon, tulee lääkärin nostaa asia esille.
– Lääkärin tulee pitää ääntä käytännön tasolla, jos järjestelmä ei toimi. Vastuunotto pienistä asioista johtaa koko järjestelmän oikeudenmukaisuuteen, Sillanaukee sanoi.
Hän peräsi lääkäreiltä myös rohkeutta ottaa kokonaisvastuuta hoidosta ja sen jatkuvuudesta.
– Järjestelmän uudet muutokset tähtäävät siihen, että raja-aitoja ei muodostuisi, vaan hoito onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla, hän viittasi tekeillä olevaan palvelurakennemuutokseen.
Sillanaukee toivoi lisää lääkäreiden asiantuntemusta päätöksentekoon.
– Järjestelmän tehokkuus, vaikuttavuus, sairauksien ennaltaehkäisy ja sairaanhoito eivät ole ristiriidassa ihmisestä huolehtimisen kanssa.
Lääkärin etiikka -kirja julkaistiin 28. helmikuuta. Lääkäriliiton teemavuoden aihe on kollegiaalisuus.
Maria van der Meer