Eläkeiän nostamisesta uskallettava keskustella

Kun Bismarckin aikoina vanhuuseläkeiäksi asetettiin 65 vuotta, väestön keskimääräinen elinikä oli runsaat 40 vuotta. Nyt se on lähes kaksinkertainen, kirjoittaa ylijohtaja Kari Välimäki sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman Sosiaaliturvan suunta 1998-1999 -raportin esipuheessa. Välimäen mukaan olisikin uskallettava keskustella siitä, onko nykyinen vanhuuseläkkeen ikäraja paikallaan.

Työn ensisijaisuuden tulisi olla itsestäänselvyys kaikille alle 65-vuotiaille. On vakavasti pohdittava sitä, voidaanko nykyisessä tilanteessa pitää perusteltuna mitään sellaista varhaiseläkkeelle siirtymisen muotoa, jossa syy on jokin muu kuin työkyvyttömyys, Välimäki kirjoittaa.

Suomalaisen sosiaaliturvan suuntaa arvioivassa raportissa on valittu erityisteemoiksi kansallinen ikäohjelma sekä verotuksen ja sosiaaliturvan suhde. Raportissa tarkastellaan verotusta monesta eri näkökulmasta.

Väestön terveydentila on jatkuvasti parantunut. Taloudellisella lamalla ja suurtyöttömyydellä ei näytä olleen vaikutusta väestön sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen lyhyellä aikavälillä. Pitkäaikaistyöttömyyden terveysvaikutukset näkyvät ilmeisesti vasta vuosien viiveellä, raportissa todetaan.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen maksupolitiikan keskeisinä kysymyksinä otetaan esiin verorahoituksen ja maksujen suhde järjestelmän rahoituksessa, maksupolitiikan valtakunnallisen sääntelyn rooli sekä kysymys, missä laajuudessa maksuilla olisi pyrittävä tulojen tasaamiseen.

Raportissa todetaan, ettei nykyinen maksupolitiikka tue avopalvelujen ensisijaisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi otetaan vanhusten avopalveluista kunnissa perityt maksut, joiden vuoksi avopalvelut ovat saattaneet käydä asiakkaalle kalliimmiksi kuin laitoshoito.

Maksupolitiikka on myös kärjistänyt vanhusten tuloloukkua.

Raportissa tarkastellaan sosiaalimenoja kohderyhmittäin, sosiaalimenojen rahoitusta, palveluja sekä tulonjakoa.