Väitöstutkimuksessa havaittiin ELK4-geenin proteiinituotteen lisääntyvän sitä mukaa, kun eturauhassyöpä kehittyy pahemmaksi.

Väitöstutkimuksessa havaittiin ELK4-geenin proteiinituotteen lisääntyvän sitä mukaa, kun eturauhassyöpä kehittyy pahemmaksi.

Harri Makkosen väitöstutkimuksessa löydettiin uusi androgeeneillä säädetty geeni, ELK4. Tutkimuksen perusteella suurempi ELK4-geenin määrä saa eturauhassyöpäsolut kasvamaan nopeammin. Myöhemmissä tutkimuksissa on selvinnyt myös, että tietyissä eturauhassyöpätyypeissä ELK4 voi muodostaa viereisen SLC45A3-geenin kanssa yhteisen lähetti RNA:n, jonka ilmentymistä voidaan mitata virtsasta. ELK4-geenille on siis jo diagnostinen sovellus olemassa. Jatkossa ELK4 voi mahdollisesti toimia myös tietyn eturauhassyöpätyypin lääkinnässä kohdemolekyylinä.

Tumareseptoreihin kuuluva AR välittää androgeenien vaikutuksia elimistössä. Eturauhasen normaali kehitys ja toiminnan ylläpito ovat riippuvaisia AR-välitteisestä geenisäätelystä. AR-välitteisen geenisäätelyn häiriöiden tiedetään liittyvän myös eturauhassyövän kehittymiseen.

AR:n säätelemää transkriptiota on tutkittu yksityiskohtaisesti ainoastaan muutaman geenin osalta. Selvästi tutkituin on eturauhaselle spesifinen antigeeni (PSA). Makkosen väitöstutkimuksessa selvitettiin toisen, erittäin androgeeniherkän FKBP51-geenin säätelyn mekanismeja eturauhassyöpäsoluissa. Työssä havaittiin, että useat, kaukana geenin transkription aloituskohdasta olevat AR:n sitoutumispaikat yhdessä säätelevät geenin ilmentymistä.

Eturauhassyövän hoidossa pyritään vähentämään androgeenien määrää ja vaikutuksia eturauhassyöpäsoluissa. Androgeenien pitoisuuksia yritetään laskea kirurgisella tai kemiallisella kastraatiolla ja vaikutuksia puolestaan kilpailevilla AR-antagonisteilla eli antiandrogeeneillä. Nykyisten antiandrogeenien ongelmana on niiden herkkyys kasvaneelle AR-pitoisuudelle, jota tavataan eturauhassyövissä usein.

Makkosen väitöstutkimuksessa verrattiin nykyisiä antiandrogeenejä bikalutamidia ja syproteroniasetaattia uuteen kliinisen vaiheen tutkimuksissa olevaan RD162-antiandrogeeniin kahdessa eri solulinjassa, joista toisessa AR:n määrä oli koholla reseptorigeenin monistumisen vuoksi. Työssä havaittiin uuden antiandrogeenin olevan huomattavasti tehokkaampi kuin vanhat lääkkeet estämään AR:n sitoutumista kromatiinille. Lisäksi havaittiin, että AR:n pitoisuuden nousu ei vähentänyt uuden yhdisteen tehoa yhtä voimakkaasti kuin vanhojen.

FM, LK Harri Makkosen lääketieteellisen biokemian väitöskirja tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa 18.9.2010