Eturauhassyöpä lisääntyy yhä
Muiden syöpien määrä on viime vuosina pysynyt suunnilleen samana.
Vuonna 2004 löytyi 25 500 uutta syöpätapausta. Miesten syövät lisääntyivät 1 000 tapauksella edelliseen vuoteen verrattuna, mikä johtuu suurelta osin eturauhasen syövän lisääntymisestä.
Eturauhassyövän yleisyyden kasvu oli ennustettua suurempi. Eturauhasen syöpä on Suomen yleisin syöpä.
Naisten kaikkien syöpien määrä on pysynyt koko 2000-luvun noin 12 000 vuoden tapauksen vuositasolla.
Niin sanottujen suurten syöpien osuus kaikista syöpätapauksista kasvaa: eturauhasen syövän ja rintasyövän osuus uusista syövistä oli vuonna 2004 jo 35 prosenttia.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2004 syöpään kuoli 10 768 suomalaista. Suomessa elää tällä hetkellä 191 000 syövän kokenutta ihmistä.
Seulontaa harkitaan
Aktiivisen PSA-testauksen vuoksi eturauhassyöpiä löytyy yhä enemmän. Yhdysvalloissa PSA-testauksen villi käyttöönotto johti eturauhasen syövän voimakkaaseen lisääntymiseen, joka kuitenkin muutaman vuoden kuluttua kääntyi laskuun. Näin odotetaan käyvän Suomessakin lähivuosina.
PSA-testauksen avulla löytyvistä syövistä on vaikea päätellä, mitkä niistä ovat hidaskasvuisia ja hyvänlaatuisia. Hoitopäätökset joudutaan yleensä tekemään kuin kyseessä olisi pahanlaatuinen kasvain.
Suomessa on käynnissä laaja eturauhasen syövän seulontatutkimus, jonka perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä seulonnan hyödyllisyydestä ja tarpeellisuudesta.
– Tällä hetkellä näyttöjä seulonnan hyödyistä ei ole, eivätkä esimerkiksi maailman terveysjärjestö ja EU puolla seulontojen käynnistämistä, sanoo Suomen Syöpäinstituutin tutkijaprofessori Anssi Auvinen.
Miia Soininen