Ajan­kohtai­sta 7/1995 vsk 50 s. 747

EU:n varoja tarjolla syöpäohjelmiin

Suomalaiset voivat EU-maan kansalaisina saada rahoitusta yhteisön Eurooppa syöpää vastaan -ohjelmasta. Parlamentin käsittelyssä on parhaillaan vuosien 1995-1999 toimintaohjelma. Budjetin suuruus on hyväksytty, sisältöä ei vielä täysin.

Ohjelma perustettiin kymmenen vuotta sitten. Suomen Syöpäyhdistys nimettiin sen havainnoijajäseneksi vuonna 1989, ja Suomi on osallistunut Euroopan syöpäviikon ohjelmiin kyseisestä vuodesta lähtien. Ohjelma on juuri muuttanut Luxemburgiin muiden kansanterveys- ja työturvallisuusohjelmien kanssa.

Jaossa on tänä vuonna 11,3 miljoonaa ecua. Apurahoja myönnetään syöpää koskeviin terveyskasvatus-, seulonta- ja muihin toiminta-ohjelmiin. Uutena käytäntönä on, että kunkin apurahan hakijana tulee olla vähintään kaksi maata. Tätä kutsutaan paneurooppalaisuudeksi.

Apurahojen hakuajat päättyvät vuosittain 15.3. ja 15.9. Suomen Syöpäyhdistyksestä voi nyt maaliskuun kiireessä pyytää englanninkielisten hakupapereiden kopioita, puh. (90) 135 331/Virtanen.

Vastedes osoite on: European Commission, Public Health and Safety at Work, Unit V/F/2, Implementation of disease-spesific action programmes, L-2920 Luxembourg; fax + 352 43 01 3 45 11.

Kirjoittajat

Liisa Elovainio

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030