Finanssiala: Yksityistä rahaa mukaan vanhushoivaan
Tämän hetken kuuma peruna on, kuinka saada rahat riittämään julkisten terveyspalvelujen järjestämiseen. Johtaja Timo Silvola Finanssialan keskusliitosta kehottaa ottamaan mallia liikennevakuutuksista. Sen lisäksi vanhushoivaa kannattaisi hänen mukaansa rahoittaa yhä enemmän kansalaisten omasta rahapussista.
Silvola muistuttaa, että vanhusten hoiva on voimakkaimmin kasvava kuluerä terveydenhuollossa. Yli 80-vuotiaiden määrä nousee Pellervon taloustutkimuksen arvion mukaan 670 000:een 2030-luvun loppuun mennessä. Nyt määrä on 280 000.
Silti päättäjät eivät Silvolan mielestä ole varautuneet palvelujen kasvavaan kysyntään - vaikka he ovat huomioineet ikärakenteen muutoksen työeläkejärjestelmän kehittämisessä jo vuodesta 1990.
Silvolan ehdotus on, että ikäihmiset alkavat käyttää omia varojaan huomattavasti nykyistä enemmän tarvitsemiensa palvelujen järjestämiseen.
- Asiaan ei pidä eikä voi puuttua pakottavan lainsäädännön keinoin, mutta asiaa pitäisi alkaa rummuttaa aktiivisesti.
Silvola perustaa ajatuksensa siihen, että eläkkeelle siirtyvillä talouksilla on varallisuutta keskimäärin lähes 200 000 euroa. Vaikka se jakautuu epätasaisesti, on silti suuri joukko vanhuksia, jotka voisivat itse ostaa itselleen lakisääteisiä palveluita täydentäviä palveluja.
Vähävaraiset eivät silti jäisi ilman palveluja, vaan saisivat apua julkisten palvelujen kautta.
- Sen takaa jo perustuslaki, Silvola sanoo.
Mallia liikennevakuutuksista
Silvolan mielestä yksityisen ja julkisen rahoituksen yhdistelmiä, etenkin palvelusetelijärjestelmää kannattaisi kehittää. Myöskään yksityistä palvelutuotantoa ei pidä pelätä.
- Eihän meillä ole julkisia ruokakauppojakaan, Silvola kuvaa yksityisten palvelujen toimivuutta.
Terveyspalvelutarjonnan pitää Silvolan mielestä perustua kokonaisvaikuttavuuteen. Tämä toteutuu hänen mukaansa hyvin lakisääteisten vakuutusten kattamissa liikenneonnettomuuksissa ja työtapaturmissa.
Jos esimerkiksi moottoripyöräilijä loukkaantuu, hänen kuntoutuksensa, sairaspäivärahansa ja jopa mahdollinen työkyvyttömyyseläkkeensä koituvat vakuutusyhtiön maksettavaksi. Vakuutusyhtiön etu on, että potilas saa vaikuttavinta hoitoa nopeasti. Näin sairaspäivien määrä ja työkyvyttömyysaika pienenevät.
Tällaisen vaikuttavuusajattelun pitäisi levitä Silvolan mielestä terveydenhuoltoon laajasti.
Silvola puhui aiheesta Turun lääketiedepäivillä marraskuun alussa.