Ajan­kohtai­sta

Hallitus varautuu koronavirukseen rahalla ja koordinaatioryhmällä

THL on päivittänyt tällä viikolla laboratorio- ja toimintaohjeita koronavirukseen liittyen.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Viime päivinä Suomessa on todettu useita koronavirusepäilyjä. HUS:ssa todettiin keskiviikkona koronavirus naisella, joka oli saanut tartunnan samoin Pohjois-Italiasta. KYS:ssä tutkittiin kahta Pohjois-Italiassa matkustellutta potilasta. Heillä ei todettu koronavirusta.

Kaikkiaan Suomessa on tutkittu noin 90:n näytteenottokriteerit täyttävän potilaan näytteet.

Tapauksia on koko maailmassa todettu 83 700. Manner-Kiinan ulkopuolella todettuja tartuntoja on näistä noin 4 900. Kiinan tartuntatautiviraston mukaan päivittäiset tapausmäärät ovat Kiinassa laskussa.

Kiinan ulkopuolella esimerkiksi Koreassa on todettu noin 2 300 tapausta, Japanissa 230 tapausta ja Iranissa noin 220 tapausta. Euroopassa on todettu yhteensä noin 820 tapausta.

Tähän mennessä tautiin on kuollut 2 860 ihmistä, joista suurin osa (94 prosenttia) Hubein maakunnassa.

Tällä hetkellä epidemia-alueeksi määritellään Manner-Kiina, Iran, Etelä-Korea sekä Italiasta Veneton, Lombardian ja Piemonten ja Emilio-Romagnan alueet. Tilannetta arvioidaan kuitenkin jatkuvasti, kertoo THL.

Ylimääräisiin menoihin 8,9 miljoonaa

Suomen hallitus ilmoitti eilen, että valtioneuvostoon perustetaan COVID-19-koordinaatioryhmä. Ryhmä koostuu vastuuministeriöiden (sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoministeriö, sisäministeriö, valtiovarainministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö) kansliapäälliköistä ja valmiuspäälliköistä. Pysyvänä asiantuntijajäsenenä on valtioneuvoston viestintäjohtaja sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija.

Budjetissa on varauduttu koronaviruksen aiheuttaman tautitilanteen kaltaisiin ylimääräisiin menoihin 8,9 miljoonalla eurolla.

Laboratoriotutkimukset eivät saa viivästyttää hoitoa

THL on päivittänyt tällä viikolla laboratorio- ja toimintaohjeita koronavirukseen liittyen. Jos kliinisen taudinkuvan, altistumishistorian ja infektiolääkärin konsultaation perusteella päädytään tekemään COVID-19-tutkimuksia, potilaan eristämisessä ja hoitamisessa noudatetaan tavanomaisten varotoimien lisäksi kosketusvarotoimia, pisaravarotoimia ja ilmaeristystä. Kosketusvarotoimet tarkoittavat nestettä läpäisemätöntä pitkähihaista suojatakkia tai pitkähihaista suojatakkia ja muovista hihallista esiliinaa. Pisaravarotoimet sisältävät suu-nenäsuojaimen, visiirin, suojalasit ja hiussuojaimen. Ilmaeristyksessä käytetään hengityksensuojainta (FFP3) aerosoleja tuottavissa toimenpiteissä.

Lue myös

Laboratorio-ohjeistuksessa korostetaan, että koronavirusinfektioepäilyn johdosta tehtävät laboratoriotutkimukset eivät saa viivästyttää vakavasti sairastuneen henkilön muita diagnostisia tutkimuksia tai hoitoa.

COVID-19 -diagnostiikkaa tulee pyytää ainoastaan infektiolääkärin konsultaation jälkeen. Etukäteisyhteydenotto tutkivaan laboratorioon on välttämätöntä jo ennen näytteiden ottamista ja lähettämistä

Potilas odottaa koronavirustutkimusten tuloksia eristystilassa. Hyväkuntoinen potilas voi odottaa tietoa laboratorionäytteiden vastauksista ja jatkotoimenpiteistä myös esimerkiksi kotonaan välttäen kuitenkin sosiaalisia kontakteja. Potilaan tulee olla jatkuvasti tavoitettavissa.

Lukuja päivitetty 28.2. klo 13.55

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030