Lehti 15: Ajan­kohtai­sta 15/2016 vsk 71 s. 1046 - 1049

Hän neuvottelee palkkasi

Mitä tekee nainen, jonka työn tuloksia näkyy tiliotteellasi? ­Lääkäriliiton neuvottelu­johtaja Laura Lindholm kertoo.

Miia Soininen
Kansikuva
Kuvituskuva 4
Kuvituskuva 1
Kuvituskuva 2
Kuvituskuva 3

Voitko työskennellä sivutoimisesti sote-uudistuksen myötä, jos olet julkisella töissä? Mitä sinulle maksetaan perustyöajan jälkeen? Miten ylipäätään palkkasi määrittyy tulevaisuudessa?

Muun muassa nämä kysymykset makaavat Laura Lindholmin työpöydällä, noin kuvaannollisesti. Oikeasti pöytä notkuu paperipinoista.

– Edunvalvontaa, sitä minä lyhyesti sanottuna teen, naurahtaa Lääkäriliiton neuvottelujohtaja ja katsoo fläppitaululle piirtämäänsä kuvioon.

Lindholm on luonnostellut siihen kunta-alan neuvottelujärjestelmän osapuolineen. Sekamelskassa on nuoli ja viiva jos toinenkin. Piirros on ollut esillä jo pari vuotta, sillä Lindholm käyttää sitä perehdytyksen apuna.

Kuvio havainnollistaa myös sitä, miksi Lääkäriliiton on vaikeaa saada asioita aikaiseksi sormia napsauttamalla.

– Moni mieltää, että liitto voi vain mennä ja kertoa, miten tehdään. Se ei mene niin, Lindholm sanoo.

Asiaa toki auttaa, jos on hyvä neuvottelija ja taskusta löytyy pelinappuloita.

Neuvottelujen perusmatematiikka

Iso osa Laura Lindholmin työtä on istua kokoushuoneissa Lääkäriliiton yhteistyökumppaneiden kanssa. Vakiokasvoja pöydän toisella puolella ovat etenkin Kuntatyönantajien, JUKO:n ja Lääkärikartellin edustajat.

Varsinaisen neuvottelun perustilanne lähtee Lindholmin mukaan liikkeelle siitä, että osapuolilla on tavoite, raami ja reunaehdot. Toinen lähtee A:sta ja toinen B:stä. Jotta saadaan neuvottelutulos aikaiseksi, syntyy kompromissi C. Kumpikin joutuu miettimään, mistä voi tinkiä ja mistä ei. Jos osapuolia on enemmän, neuvottelu on vaikeampaa.

– Tämä on vähän sellaista perusmatematiikkaa, jota voi käyttää monessa yhteydessä, hän sanoo.

Lindholmin työkenttää ovat myös paikalliset ongelmat. Jos jossain työpaikalla konfliktitilanne äityy pahaksi, Lindholm soittaa usein ensin luottamusmiehelle ja Kuntatyönantajiin.

Nyt esimerkiksi HUS:ssa oli kiistaa työajoista, ja Lindholm meni tapaamaan sairaanhoitopiirin palvelussuhdejohtajaa.

– Samanlaisella ajatuksella kerroin, että tämä on pikkuisen vaikea paikka meille ja ymmärrän, mistä työnantaja lähtee, mutta olisiko löydettävissä jokin muu ratkaisu. Sitä mietitään sitten keskustelujen kautta. Aina ei onnistuta.

Ei saa kärjistää

Lindholm työskenteli ennen Lääkäriliittoon tuloa KT:ssa, joten hänellä on pitkä kokemus kunnallisesta Lääkärisopimuksesta. Mitä taitavalta neuvottelijalta vaaditaan?

Lindholm miettii, onko oikea ihminen vastaamaan kysymykseen. Näkemys löytyy kuitenkin nopeasti.

– Ensiksikin on oltava rauhallinen. Myös avarakatseinen, että pystyy näkemään tilanteen ja ymmärtämään vastapuolen ajatukset. Vaikka olisin täysin eri mieltä, pitää aina ajatella, miten toinen osapuoli näkee asian. Sitten voi pohtia, mistä kannattaa lähteä liikkeelle.

Substanssin osaaminen on hänestä myös olennaista, sillä muuten on vaikea löytää ratkaisuja ja kehittää uutta.

– Hyvää ihmistuntemusta tarvitaan, että näkee, miten vastapuoli reagoi. Yllätyksiä voi toki tulla. On erittäin tärkeää, että pystyy esittämään asian niin, ettei se kärjistä toista osapuolta. Muuten he ilmoittavat, ettei ole mitään neuvoteltavaa ja voitte poistua, Lindholm sanoo.

– Luottamus on neuvottelutoiminnan tärkein elementti. Ei voi jäädä kiinni siitä, että huijaa.

Tärkeät puhelut

Nyt eletään viikkoa, jolloin kilpailukykysopimuksen, tai kuten Lindholm puhuu, kikyn tilanne elää. Lindholmin puhelin soi usein. Silloin tällöin liiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve haluaa pitää pikaisen palaverin. Tänään liiton hallituksen pitää päättää, tehdäänkö yhteinen julkilausuma kikyn neuvottelutilanteesta OAJ:n kanssa.

Lisäksi odotellaan PAM:n hallituksen kokousta, johon pääministeri Sipilä osallistuu. PAM:n kanta yhteiskuntasopimukseen on ratkaiseva.

Jotkut puhelut ovat kuitenkin vielä tärkeämpiä. Välillä soittaja on oma lapsi, jolla on ikävä äitiä. Lindholmin nuorimmainen on kuumeessa ja isä hoitaa häntä.

Kuinka isolle barrikadille lähdemme?

Laura Lindholm toteaa, että kiky ratkaisee tämän kevään. Ensinnäkin liittokohtaiset neuvottelut alkavat, kun sopimuksen toteutuminen selkenee.

Neuvottelujohtajan mukaan kiky on hyvin vaikea asia edunvalvonnan kannalta. Lääkäriliitto ja suurin osa Akavasta on pitänyt pakkolakipakettia huonompana vaihtoehtona ja katsonut, että jotain pitää saada tehtyä neuvottelemalla.

– Olemme olleet sillä realistisella näkökannalla, että joistakin eduista on leikattava. Mutta miten se viesti saadaan jäsenkuntaan? Esimerkiksi vuosiloman leikkaamisesta huolestuneita on paljon. On tullut viestejä, että miten teemme töitä sen eteen, ettei meiltä leikattaisi, Lindholm sanoo.

Ja toisaalta:

– Lääkärit ovat hyvin toimeentulevaa väkeä. Kuinka isolle barrikadille lähdemme suhteessa esimerkiksi kaupan kassoihin? Moni mieltää, että hyvätuloisilta pitää ottaa enemmän. Jos me myönnymme kaikkeen ja veronkevennyksetkin tulevat vain pienituloisille, niin eihän se ole hyvä juttu. Olemme miettineet paljon myös, miten se näyttäytyy julkisuuteen, jos sanomme ettei tämä käy meille.

Sote myllää palkat ja sivutoimet

Lääkäriliiton neuvottelujohtajan paikalta näkee, miten sote-uudistus vaikuttaa lääkärikuntaan. Liitossa uudistuksen henkilöstökysymykset ovat Lindholmin aluetta, ja Heikki Pärnänen vastaa terveyspolitiikasta.

– Sote tuo isot muutokset, kun työnantajayksiköt vähenevät ja kasvavat. Mitä palvelussuhteen ehdoille tapahtuu? Jatkossa lääkärit eivät varmaan enää pysty kilpailuttamaan niitä niin paljon.

Lääkärien työnkuvat erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa tulevat limittymään toisiinsa, ja palkkauksen pitää vastata nykypäivää.

Lindholmin mukaan palkkaharmonisaatio on iso kysymys. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulle tulee yksi suuri työnantaja.

Liitossa uskotaan, että yksityissektorille tulee siirtymään entistä enemmän lääkäreitä työsuhteisiin. Heihin ei sovelleta Lääkärisopimusta. Työryhmä pohtii nyt, tarvitaanko heille oma työehtosopimus.

Yksityissektorilla sivutoimet ovat murroksessa.

– Soten ja kilpailuttamisen myötä ne tulevat muuttumaan, niitä ei katsota enää niin suopeasti. Linja on selkeästi kiristynyt yliopistosairaaloissa jo nyt.

Vahingossa alalle

Laura Lindholm ajautui ay-juristiksi vahingossa. Hän työskenteli opiskeluaikanaan asianajotoimistossa ja sai hoitaakseen liittojen asioita. Siitä hän siirtyi HUS:n ja myöhemmin KT:n palvelukseen.

Ala innostaa edelleen.

– Nyt kiinnostaa kiky ja Lääkärisopimuksen uudistaminen. Ja tietysti sote, miten se tulee vaikuttamaan lääkärien asemaan. On kauhean mielenkiintoiset ajat.

– Maailma ympärillä muuttuu. On paljon asioita, joille on tehtävä jotakin. Esimerkiksi Lääkärisopimus ja työsuhteiden ehdot eivät voi pysyä sellaisinaan tai taantua. Muutoksia joudutaan tekemään, mutta millä reunaehdoilla, se on toinen juttu.

– Elämme tällä hetkellä mielenkiintoisia aikoja. On tulossa paljon uudistuksia, Laura Lindholm sanoo.

Kuntatyönantajien pöytä

Lääkäriliitto ja Kuntatyönantajat seurasivat kilpailukykysopimusneuvotteluita kalenteria vilkuillen. Nyt liittokohtaiset neuvottelut pääsivät lopultakin alkamaan, ja muun muassa 24 tunnin pidennys työaikaan pitää neuvotella sopimuksiin toukokuun loppuun mennessä.

Laura Lindholm vastaa liitossa kaikista soteen liittyvistä henkilöstökysymyksistä. Parhaillaan hän neuvottelee siitä, miten lääkärien palkkausta kehitetään uudistuksen myötä.

– Nyt on viimeinen hetki tehdä muutoksia. Kun sote tulee, paikalliset työnantajat alkavat tehdä niitä itse.

Neuvottelukierros käydään 2–3 vuoden välein, mutta liitolla ja KT:lla on jatkuvan neuvottelun periaate.

Lindholm istuu kahdessa pöydässä. Pääpöydässä tehdään kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen isot linjanvedot esimerkiksi siinä, miten raha kohdistetaan yleiskorotukseen. Lääkärisopimuksen pöydässä on viime aikoina tehty erilaisia ratkaisuja kuin kunta-alan yleisessä sopimuksessa.

JUKO:n pöytä

Laura Lindholm on julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO:n hallituksen varapuheenjohtaja.

– JUKO:n sisällä on mietinnän paikka siinä, kun sote-henkilöstö siirtyy maakuntiin. Se vaikuttaa oikeastaan kaikkiin toimijoihin ja todennäköisesti myös JUKO:n organisaatioon. Oman kysymyksensä tuo uusi keskusjärjestöhanke. Akavaan voi tulla isoja liittoja, joilla on painoarvoa toisella tavalla kuin pienemmillä, Lindholm kertoo.

Kunta-, valtio-, yliopisto- ja kirkkosektorit ovat aloittaneet neuvottelut kilpailukykysopimuksesta. JUKO:n neuvottelukunnat ja hallitus koordinoivat neuvottelutilanteita ja esimerkiksi kriisilausekkeen muotoilua.

JUKO:n pöydässä voidaan taittaa peistäkin, sillä liitot eivät välttämättä ole aina samaa mieltä asioista.

Lääkärikartellin pöytä

Lääkärikartelli miettii yhdessä linjauksia soteen ja ottaa kantaa esimerkiksi kilpailukykysopimukseen joko kartellina tai JUKO:n kautta.

– Soten osalta linjasimme juuri kaikkien liittojen keskeiset painopistealueet yhdelle paperille, jota liitot käyttävät omassa vaikuttamistyössään ja yhteistyökumppaneiden kanssa, Laura Lindholm sanoo.

Lindholmin mukaan Lääkärikartelli on pohtinut myös kartellin asemaa ja eri vaihtoehtojen näkymiä JUKO:ssa nyt ja tulevaisuudessa, koska keskusjärjestökuvio saattaa muuttua.

Lääkärikartelli on lääkärien, eläinlääkärien ja hammaslääkärien yhdistys, jonka kautta liitot kuuluvat JUKO:on. Laura Lindholm on kartellin sihteeri. Kartellin tehtäviin kuuluu päättää, hyväksytäänkö Lääkärisopimuksen neuvottelutulos vai hylätäänkö se.

Laura Lindholm kumppanien silmin

Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö, Kuntatyönantajat:

"Laura on ennen kaikkea luotettava neuvottelija. Hän on asiallinen, rauhallinen ja asiantunteva. Hänellä on pitkä kokemus kunta-alan työmarkkinatoiminnasta, terveydenhuollon rakenteista ja Lääkärisopimuksesta, mikä luo sellaisen pohjan, että tulee ymmärretyksi puolin ja toisin. Tunnemme toistemme kommunikointityylit, eikä meidän ole tarpeen turvautua tyhjänpäiväisiin fraaseihin. Laura on neuvottelijana ratkaisukeskeinen ja käytännönläheinen, siinä olemme samanlaisia.

Lue myös

Heikki Pärnänen, politiikkatoimialan johtaja, Lääkäriliitto:

"Laura on erinomainen osaaja ja asiantunteva neuvottelujohtaja. Hän sopii tehtäväänsä erittäin hyvin. Hän on juristina tarkka, mutta ei pikkutarkka nyhrääjä. Hänellä on kykyä ajatella uudella tavalla, mikä on tärkeää kehittämistyössä. Siinä on kyse peruspersoonallisuudesta. Lauran kanssa on helppo työskennellä. Hän on ihmisenä miellyttävä, iloinen ja aikaansaava."

Kuka?

Laura Lindholm, Lääkäriliiton neuvottelujohtaja

Ikä: 41

Koulutus: OTK

Perhe: Puoliso ja kolme lasta

Harrastukset: Lasten vieminen harrastuksiin, uiminen ja lukeminen.

Yöpöydällä: Jo Nesbøn Aave.

Lindholmin maaliskuinen viikko

Maanantai 14.3.

9.00 Lakimiesten viikkopalaveri.

10.00 Kokous Talentian edustajien kanssa. "Keskustelimme soten ajankohtaisesta tilanteesta ja mahdollisista yhteisistä linjauksista."

"Iltapäivällä työntekoa toimistolla ja pikabriiffejä eri henkilöiden kanssa yhteisestä kiky-kannanotosta OAJ:n kanssa."

15.30 Lääkäriliiton verokoulutustilaisuus ja sen avaus.

Tiistai 15.3.

8.30 Lääkärikartellin kokous. "Hallitus hyväksyi Lääkärikartellin tilinpäätöksen, budjetin ja toimintakertomuksen. Keskustelimme työmarkkinatilanteesta."

18.00 Illalliskokous Kuntatyönantajien kanssa. "Uudet toimijat tutustuvat yhteistyökumppaneihin. Näin on aina puheenjohtajan vaihtuessa."

Keskiviikko 16.3.

8.30 TJS:n koulutustilaisuus ulkoistamisista.

16.00 Kunta-alan pääneuvotteluryhmän kokous (KT, kunta-alan pääsopijajärjestöt JUKO, Koho ja Kunta-alan unioni). "Kävimme lyhyesti läpi kilpailukykysopimuksen tilanteen. Odotamme huomista PAM:n ratkaisua, jotta saamme selville, voivatko liittokohtaiset neuvottelut alkaa. Sovimme kuitenkin jo valmiiksi kevään neuvotteluaikataulut."

Torstai 17.3.

8.00 Neuvotteluryhmän taustaryhmän kokous.

9.00 Lääkäriliiton hallituksen kokous. "Kävin pitämässä ajankohtaisen edunvalvontakatsauksen. Esittelin muun muassa kiky-sopimusta ja sen mahdollisia vaikutuksia Lääkärisopimukseen. Keskustelimme myös THL:n yt-neuvotteluista ja PAM:n hallituksesta, joka kokoontui samaan aikaan."

12.00 Tampereen Lääkäripäivät. "Oma puheenvuoro käsitteli juridista apua silloin, kun lääkäri joutuu rikoksen uhriksi."

17.00 "Helsingin junassa sähköposteihin vastaamista. PAM tuli mukaan kiky-sopimukseen, joten informoin siitä eri tahoille."

Perjantai 18.3.

9.00 JUKO:n hallituksen puheenjohtajiston kokous. "Käsittelimme ajankohtaisen neuvottelutilanteen ja pohdimme, onko JUKO:lla yhteistä kantaa muun muassa 24 tunnin työajan pidennykseen. Kuulimme raportin uudesta keskusjärjestöhankkeesta."

10.30 JUKO:n hallituksen kokous.

12.00 Akavan neuvottelujohtajien kokous. "Pohdimme kikyn paikallisen sopimisen elementtejä ja sopimuksen tulkintakohtia."

14.00"Sähköpostien purkamista. Sähköposti uhkaa täyttyä eikä ota uusia viestejä vastaan."

Viikonloppu

"Työmoodista ei irtaudu helposti. Tein hieman töitä kotona. Kuskasin lapsia harrastuksiin, tapasin tuttavaperhettä, tein virpomisvitsoja ja avustin virpomisessa. Sukuun syntyi uusi lapsi, ja kävimme moikkaamassa häntä."

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030