Hauraankin vanhuksen aorttaläppä voidaan korjata
Kotona selviytyvä monisairas vanhus voi saada tekoläpän katetritekniikalla.
Kun monisairaalla vanhuksella todetaan aorttaläpän ahtauma, avoleikkaus tekoläpän asentamiseksi ei useinkaan ole mahdollinen, koska potilaan muut sairaudet lisäävät riskejä. Vaihtoehdoksi on vakiintumassa katetritekniikalla tehtävä tekoläpän asennus.
Vuonna 2009 laaditun HALO-suosituksen mukaan katetritoimenpide voidaan tehdä vaikeaoireiselle aorttaläpän stenoosia sairastavalle, jolle avoleikkaus ei sovi tai se olisi kohtuuton riski. Toinen ehto on toimintakyvyn palautuminen toimenpiteen avulla.
Nykykäytäntö noudattelee pääosin suositusta. OYS:n kardiologian osastonylilääkärin Timo Mäkikallion mukaan tyypillinen katetritoimenpiteeseen tuleva potilas on yli 80-vuotias, kotona asuva ja rakenteeltaan hauras. Läppävian lisäksi potilailla on usein muita sairauksia, esimerkiksi munuaisten vajaatoiminta tai valtimonkovettumistauti.
– Jotta toimenpiteeseen ryhdytään, ei potilaalla saa olla vakavia perussairauksia ja elinajan odotteen tulisi olla vähintään yksi vuosi, kertoo Mäkikallio.
Päätöksen tekevät kardiologi ja sydänkirurgi yhdessä. Tavoite on, että potilas voi palata kotiin ja selviytyy siellä mahdollisimman pitkään.
Riskinä vierusvuoto ja aivoinfarkti
Aortan tekoläpän katetriasennuksia tehdään kaikissa yliopistosairaaloissa. THL:n tilastojen mukaan noin kaksi kolmasosaa toimenpiteistä tehdään reisivaltimoteitse ja loput sydämen kärjen kautta.
Katetritekniikan suurimmat ongelmat ovat läpän vierusvuoto ja aivoinfarkti. Sivuvuotoa ehkäisemään läppäproteeseihin on kehitetty muotoutuva reunatyyny, mutta markkinoille paranneltu tuote ei ole vielä tullut.
Aivoinfarktin riskin toimenpiteessä aiheuttaa verisuonten seinämistä mahdollisesti irtoava kalkkeuma.
– Toimenpidevälineitä on jo kehitetty pienemmiksi niin, että tuoreimpien rekisteritietojen mukaan kalkkeumien irtoamisen ja aivoinfarktin riski on pienentynyt merkittävästi, kertoo Timo Mäkikallio.
Kustannustehokasta hoitoa
Suomen Kardiologisen Seuran toimenpideyksiköiltä keräämien tietojen mukaan viime vuonna aortan tekoläpistä yli 10 % asennettiin katetritekniikalla, kaikkiaan 206 potilaalle. Potilasmäärä kasvoi edellisvuodesta noin kolmanneksen.
Tekoläppä laittovälineineen maksaa 16 000–20 000 euroa. Uusia valmistajia on tulossa markkinoille ja kilpailua alalle on odotettavissa.
Kansainvälisissä kustannustehokkuusanalyyseissä katetrilla asennettava aorttatekoläppä on Mäkikallion mukaan arvioitu kustannustehokkaaksi hoidoksi laatupainotteisen lisäelinvuoden hinnan ollessa 25 000–30 000 euroa.
– Lisäelinvuoden hinta on varsin vertailukelpoinen dialyysihoitoihin tai moniin muihin hyväksyttyihin hoitoihin verrattuna, toteaa Timo Mäkikallio.
Heli Huhtala
Kuva Panthermedia