Lehti 36: Ajan­kohtai­sta 36/1995 vsk 50 s. 3959

Hetkiä ja henkäyksiä

on nimenä lääkäri Asko Salmen valokuva-akvarellinäyttelyllä, joka on 2.-20. tammikuuta esillä helsinkiläisessä galleria Laterna Magicassa.

Salmi on tunnustusta saanut taidevalokuvaaja, joka myös löytää jatkuvasti uusia ilmaisukeinoja. Esillä olevat työt sijoittuvat valokuvataiteen ja grafiikan välimaille. Varsinainen valokuva on niissä yhä enemmän vain raaka-ainetta.

Kaksi vuotta sitten pitämässään näyttelyssä Salmi esitteli teoksia, joissa valokuvanegatiivi oli telattu akvarellipaperille ja näin saatu aikaan pehmeitä, unenomaisia vaikutelmia. Nyt nähtävissä töissä hän käyttää vuoden ajan harrastamaansa uutta tekniikkaa, jossa värivalokuvan emulsio pestään irti kuvapohjasta ja siirretään vesiväripaperille.

Menetelmässä valokuvan värien heleys ja intensiteetti säilyvät, mutta äärimmäisen ohut emulsiokalvo asettuu paperille omien lakiensa mukaan. Tässä ovat työn vaikeus ja loputtomat mahdollisuudet. Kalvon repeilyä, laskostumista ja venymistä säätelemällä tekijä luo tavoittelemiaan vaikutelmia.

Lue myös

Kuvien muoto on kuin mustetahra, Salmi sanoo. Se antaa katsojalle ensivaikutelman, jonka kautta lähestyy aihetta.

Mikrokirurgin taidoista on Salmelle harrastuksessaan suurta hyötyä. Toisaalta myös ammattitaito hioutuu seitinohuiden kalvojen käsittelyssä, jossa käsi ei saa vapista eikä ajatus karata.

Näyttelyssä on runsaat 20 taulua, maisemakuvia Kreikasta ja yksityiskohtia luonnosta. Helmikuussa taulut tulevat näytteille galleria Sumppikseen Vaasassa. (EP)

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030