Ajan­kohtai­sta

Hinkuyskäepidemia Sastamalassa

Sastamalan Äetsässä on todettu kolme laboratoriotestein varmistettua hinkuyskätapausta tammikuun puolivälistä lähtien.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedottaa, että kahdella Pehulan koulun ja Äetsän yläasteen oppilaalla on todettu hinkuyskä. Oppilaat ovat 11–15-vuotiaita. Yksi kolmesta laboratoriotestein varmistetuista hinkuyskään sairastuneista on alle puolen vuoden ikäinen lapsi, jonka perheessä oli pitkään yskinyt perheenjäsen.

Hinkuyskäepidemia voi olla nyt tiedossa olevaa tilannetta laajempi. Sairaanhoitopiiri ja kaupungin tartuntatautiviranomaiset sekä kouluterveydenhoitajat selvittävät asiaa parhaillaan. Äetsän yläasteen ja Pehulan koulun oppilaiden vanhemmille on jaettu tiedote, ja muissa Sastamalan kouluissa kartoitetaan mahdollisia puuskaisesti yskiviä ensi viikolla tehtävän oppilaskyselyn kautta. Yskivät oppilaat ohjataan tutkimuksiin.

Milloin tutkimuksiin?

Jos hinkuyskään sairastuneeksi todetun henkilön perheellä, koululuokalla tai muuten häneen lähikontaktissa olevilla henkilöillä esiintyy yskää, heistä otetaan hinkuyskänäyte ja aloitetaan hinkuyskään tehoava antibioottilääkitys jo ennen vastauksen varmistumista.

Mikäli hinkuyskää sairastavaksi todetun henkilön perheessä on alle puolivuotiaita lapsia tai 36 raskausviikkoa pidemmällä raskaana oleva äiti, annetaan koko perheelle estolääkitys hinkuyskän estämiseksi, koska hinkuyskä on vaarallisin nimenomaan imeväisikäisille lapsille.

Lue myös

Myös muiden alueella asuvien henkilöiden, joilla on pitkittyvää, puuskittaista yskää, kannattaa herkästi hakeutua omalle lääkärille, jossa voidaan tarvittaessa ottaa näytteet hinkuyskän varalta. Suurin osa hengitystieinfektioista on kuitenkin virusten aiheuttamia.

Vuonna 2017 todettiin Suomessa 397 hinkuyskätapausta, näistä Pirkanmaalla 22 tapausta. Hinkuyskäepidemia on parhaillaan käynnissä Vaasan sairaanhoitopiirissä.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030