Ajan­kohtai­sta

HUS:n Seri-tukikeskuksessa jo yli tuhat ensikäyntiä

Seri-tukikeskustoiminta on levinnyt Helsingistä myös muihin yliopistosairaalakaupunkeihin.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1
HUS / Jarmo Nummenpää

HUS:n Naistenklinikalla sijaitsevasta Seri-tukikeskuksesta tuli toukokuussa 2017 Suomen ensimmäinen yli 16-vuotiaiden seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden matalan kynnyksen tukiyksikkö, josta saa kokonaisvaltaisen avun yhdestä paikasta.

Tuki sisältää oikeuslääketieteellisen näytteenoton raiskauksen uhrilta, tilanteen kokonaisarvion, tuen lähipäivien selviytymiseen, psyykkistä tukea traumaattisesta kokemuksesta toipumiseen ja hoidon jatkosuunnitelman.

– Käyntien määrä on lisääntynyt kahdessa vuodessa jonkin verran. Poliisi ja muut viranomaiset osaavat ohjata seksuaalirikosten uhrit tukikeskukseen, ja yhteistyö toimii mutkattomasti, Seri-tukikeskuksen osastonlääkäri Riina Korjamo kertoo tiedotteessa.

1 049 seksuaaliväkivaltauhrista naisia on ollut 95 prosenttia, miehiä neljä ja transsukupuolisia yksi prosentti. Yleisin ikäryhmä on ollut 20–24-vuotiaat. Uhreista kolme neljäsosaa on alle 30-vuotiaita.

77 prosenttia uhreista saapui Seri-tukikeskukseen kolmen päivän sisään tapahtuneesta ja lähes puolet vuorokaudessa.

– Tavallisimmin seksuaalinen väkivallanteko kohdistuu viikonloppuun. Kolmasosassa tapauksista tekijä on tavattu edeltävän vuorokauden aikana. Valitettavasti näyttää myös siltä, että ilmiöön liittyy päihteidenkäyttö, Korjamo jatkaa.

Korjamon mukaan kaikki seksuaalista väkivaltaa kokeneet, kuten miehet tai lähisuhdeväkivaltaa kokeneet, eivät hakeudu avun piiriin tarvittavissa määrin.

Lue myös

Puolet tukikeskuksen asiakkaista on kotoisin Helsingistä, kymmenesosa Vantaalta, 16 prosenttia Espoosta ja 17 prosenttia muista HUS-alueen kunnista. Kuusi prosenttia uhreista on kotoisin muualta Suomesta tai ulkomailta.

Seri-tukikeskustoiminta on levinnyt myös muihin yliopistosairaalakaupunkeihin.

– Seri-tukikeskukset Turussa, Tampereella ja Kuopiossa avattiin viime vuonna. Helmikuussa palvelu avataan myös Oulussa. Olemme olleet kouluttamassa uusien tukikeskuksien henkilökuntaa, Korjamo kertoo.

THL:n ja Naistenklinikan yhteistyössä perustama Seri-tukikeskus on avoinna 24/7 ja sinne voi hakeutua itse, omaisten kanssa tai viranomaisten ohjaamana.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030