Ajan­kohtai­sta

HUS siirtyy uusiutuvaan energiaan

Bioenergian käyttö pienentää HUS:n hiilijalanjäljen puoleen.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Sami Perttilä

HUS on hankkinut uusiutuvan energian alkuperätakuut sähkönkulutukselleen. Alkuperätakuu varmistaa, että vuoden 2020 sähköenergian kulutusta vastaava energiantuotanto on kotimaista bioenergiaa, eikä mukana ole fossiilisilla polttoaineilla tuotettua energiaa.

Sähkön bioenergiatuotannossa hyödynnetään muun muassa metsäteollisuuden jäteliemiä, puun kuorta, sahanpurua ja puutähdehaketta.

HUS:n suorien hiilidioksidipäästöjen ja ostoenergian välillisten päästöjen aiheuttama hiilijalanjälki pienenee noin 52 prosenttia.

HUS:n tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraaliuden edistäminen vaatii vielä lisää kehitystyötä muun muassa energiatehokkuuteen, energian hankintaan ja omaan energiatuotantoon.

Lue myös

– Hiilijalanjälkeä voidaan pienentää myös vähäpäästöisillä hankinnoilla, kuljetuksilla ja rakentamisella sekä välillisesti materiaalihävikin vähentämisen ja kiertotalouden kautta, sanoo energiatyötä koordinoiva erikoissuunnittelija Jani Valkama HUS Ympäristökeskuksesta tiedotteen mukaan.

HUS:n sähköenergian kulutus on kuluvana vuonna arviolta 134 000 megawattituntia, mikä vastaa noin 6 700 sähkölämmitetyn pientalon vuotuista energiankäyttöä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030