Ajan­kohtai­sta

HUS:ssa päätetään lakon aiheuttaman alijäämän kattamisesta vasta ensi vuonna

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallitus päättää lääkärilakosta johtuvan alijäämän kattamisesta vasta ensi vuonna vuoden 2001 tilinpäätöksen yhteydessä. Alijäämä tai osa siitä voidaan kattaa jäsenkunnilta perittävällä maksulla.

HUS:n hallitus hylkäsi äänin 14–3 esityksen, jonka mukaan lakosta aiheutunut alijäämä jaettaisiin kuntien maksettavaksi siinä suhteessa kuin jäsenkunnat ovat käyttäneet HUS:n palveluja vuonna 2000. Muina vaihtoehtoina on esitetty mm. alijäämän jakamista kuntien kesken peruspääoman suhteessa tai asukasluvun mukaan.

HUS:ssa käsitellään erikseen lääkärilakosta johtuvaa alijäämää ja muista syistä johtuvia vuosien 2000 ja 2001 alijäämiä. Toiminnalliset alijäämät katetaan hintojen korotuksin, joten HUS korottaa palveluhintoja takautuvasti 4.9.2001 alkaen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030