1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Huumeet tulleet suomalaisnuorten lähipiiriin
Ajan­kohtai­sta 16/1999 vsk 54 s. 2159

Huumeet tulleet suomalaisnuorten lähipiiriin

Jo joka toinen 16-18-vuotias suomalaisnuori tietää tuttavapiirissään jonkun, joka on kokeillut huumeita. Nuorille huumeita tarjoavat myös yhä useammin tuttavat.

- Kilpailu tuttavapiiristä tulevan sisäpiirin tiedon kanssa on huumevalistukselle suuri haaste. Esimerkiksi kouluissa huumeista puhuttaessa on muistettava, että käytännön huumekokemukset ovat suoraan vastassa, sanoo tutkimusprofessori Matti Rimpelä Stakesista.

Kahden vuoden välein toistettu Nuorten terveystapatutkimus osoittaa sosiaalisen altistumisen huumeille lisääntyneen jyrkästi tällä vuosikymmenellä. Vielä vuonna 1987 huumekokeilijoita tiesi tuttavapiirissään vain noin viidennes nuorista, vuonna 1999 siis jo puolet. Tytöt tietävät huumekokeiluja enemmän ja nuorempina kuin pojat. 12-vuotiaat eivät juurikaan vielä huumemaailmaa kohtaa, mutta 14-vuotiaista tytöistä jo 44 % tietää kokeilijoita.

Lue myös

Myös huumeiden tarjonta nuorille on jatkuvasti kasvanut. Suoraa huumeiden tarjoamista kohtaavat pojat enemmän kuin tytöt. 18-vuotiaista pojista neljännekselle oli tarjottu huumeita, tytöistä vajaalle viidennekselle. Vielä vuosikymmenen alussa tarjoajat olivat useimmiten tuntemattomia, mutta nykyisin valtaosalle huumeita ovat tarjonneet tutut.

- Tässä näkyy myös kokeilujen yleistyminen ja huumeiden voimakas tulo nuorten lähipiiriin, sanoo Matti Rimpelä.

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Korona tyhjensi luentosalit

Periaatteessa kaikki on muuttunut, kertoo Lauri Salaja.

Ajassa
”Vastaamon tietomurto on herätys terveydenhuollolle”

Terveydenhuollon tietoturvaa pitää jatkuvasti arvioida, sanoo Lääkäriliiton terveyspoliittinen asiantuntija Lauri Vuorenkoski.

Ajassa
Lääkärilehti voi myöhästyä

Lääkärilehden postitus myöhästyi keskiviikkona.

Kolumni
Osaamattomuuden ylistys

Kukaan ei osaa, eikä voi osata kaikkea, kirjoittaa Miila Halonen.

Pääkirjoitus
Kollegiaalisuus ulottuu myös verkkoon

Kollegiaalisuusohjeet velvoittavat meitä käyttäytymään toisiamme kohtaan asiallisesti, kirjoittaa Jan Schugk.

Ajassa
Viikko täyttyi etäluennoista ja kloonauksesta

Lääkärilehti seuraa Ronja Vaaraman ­lääketieteen opintoja.