Lehti 11: Ajan­kohtai­sta 11/1999 vsk 54 s. 1421

Ikääntymisen tutkimukseen laaja-alainen ohjelma

Tänä keväänä käynnistyy Suomen Akatemian koordinoima kolmevuotinen tutkimusohjelma, jolla halutaan vahvistaa ikääntymistä koskevaa perus- ja soveltavaa tutkimusta ja lisätä tutkimusalojen yhteistyötä. Tutkimusohjelman teemoissa nousee esiin kaksi peruskysymystä: itse vanhenemisprosessin tarkastelu ja toisaalta ikääntymisen tuomien haasteiden tarkastelu. Tavoitteena on rohkaista monitieteistä tarkastelua, siis biologisen, psykologisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja yhteiskunnallisen näkökulman vuorovaikutusta ja tieteenalojen välistä keskustelua.

Ikääntymisen tutkimusohjelman toteuttamiseen osallistuvat Akatemian lisäksi opetusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työministeriö, ympäristöministeriö sekä Kansaneläkelaitos, Suomen Kuntaliitto, Tekes, Tilastokeskus ja Työsuojelurahasto. Tutkimusohjelman koordinaatiosta vastaa Tampereen yliopiston terveystieteen laitos professori Marja Jylhän johdolla ja koordinaattorina toimii FT Marja Saarenheimo.

Lue myös

Ohjelman teema-alueita ovat mm. Ikääntymisen sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet, Toimintakyky ja sen ylläpitäminen ikääntyessä, Ikääntymisen biologiset perusmekanismit, Ikääntyminen, työelämä ja elinikäinen oppiminen, Asuin- ja toimintaympäristö, Vanhuuspolitiikka ja palvelut, Ikääntyminen ja markkinat. Tutkimusohjelmaan halutaan koota sekä vakiintuneita ja vahvoja osa-alueita että uusia innovatiivisia näkökulmia.

Tutkimusohjelmaan on kaksivaiheinen haku, jossa aiehakemukset on toimitettava Suomen Akatemialle 12.5.99 mennessä ja niiden pohjalta pyydetään varsinaiset hakemukset tutkimussuunnitelmineen. Tutkimusohjelmasta saa tietoa Akatemian kotisivulta www.aka.fi sekä koordinaattori Marja Saarenheimolta (puh. 050-367 6742, sähköposti: marja.saarenheimo@kolumbus.fi) tai tiedesihteeri Anna Mattilalta (puh. 09-7748 8285, sähköposti: anna.mattila@aka.fi).

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030