Ajan­kohtai­sta

Influenssasta vakavia komplikaatioita myös terveille lapsille

Yli 40 % influenssaan viimeisen vuosikymmenen aikana kuolleesta yhdysvaltalaisista lapsesta ei kuulunut riskiryhmiin, osoittaa Pediatrics-lehden tutkimus. Tutkijat painottavat influenssarokotuksen merkitystä yli 6 kuukauden ikäisille.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_lapsi_rokotus-1.jpg

Vuosina 2004–2012 kuoli 830 yhdysvaltalaista lasta influenssaan. Heistä yli 40 %:lla ei ollut sairauksia, kuten astmaa tai sydäntauteja, joiden vuoksi he olisivat kuuluneet riskiryhmiin, kertoo Pediatrics-lehden tutkimus.

Aikaisemmin terveillä lapsilla oli melkein kaksi kertaa suurempi todennäköisyys kuolla influenssaan ennen sairaalaan joutumista tai kolmen päivän kuluessa oireiden puhkeamisesta kuin influenssaan sairastuneilla riskiryhmiin kuuluvilla lapsilla.

Tutkimus tähdentää, että kaikki lapset, riippumatta iästä tai aiemmasta terveydentilasta, voivat saada influenssasta vakavia komplikaatioita.

Tulokset painottavat myös influenssarokotuksen merkitystä kaikille yli 6 kuukauden ikäisille lapsille. Influenssaan kuolleesta 511 lapsesta, joilla oli oikeus influenssarokotukseen, vain 16 % oli saanut sen.

Tutkijoiden mukaan ei ole selvää, miksi aiemmin terveillä lapsilla oli suurempi kuolemanriski oireiden puhkeamisen jälkeen kuin riskiryhmiin kuuluvilla. Terveillä lapsilla oli myös suurempi todennäköisyys saada bakteeri-infektio influenssan kanssa, mikä on saattanut vaikuttaa eroihin ryhmien välillä.

Tutkijat myös suosittavat, että viruslääkkeitä annettaisiin mahdollisimman pian niille lapsille, joille kehittyy vakava influenssamuoto, lapsille, jotka ovat sairaalahoidossa sekä niille, joilla on suuri vaara saada komplikaatioita, kuten esimerkiksi alle 2-vuotiaille.

Suurin osa influenssaan kuolleista lapsista kuului riskiryhmiin. Heistä valtaosalla oli neurologinen sairaus, muita yleisiä sairauksia olivat keuhkosairaudet ja geneettisen sairaudet.

Tutkimus painottaa erityisesti sitä, että riskiryhmiin kuuluvien on tärkeää saada influenssarokotus ennen flunssakautta.

Vakavan influenssan merkit havaittava

A(H1N1)-influenssaan vakavasti sairastuneilla lapsilla oli kroonisia keuhkosairauksia, kehitysvammaisuutta, merkkejä hengitysvaikeuksista, nestehukkaa, viitteitä hapen tarpeesta ja takykardiaa BMJ:n tutkimuksen mukaan.

Näihin itsenäisiin riskitekijöihin lääkäreiden pitäisi kiinnittää tutkijoiden mukaan huomiota, että he havaitsisivat lapset, joilla on vaara saada influenssan vakavia komplikaatioita.

A(H1N1)-influenssaan vakavasti sairastuneiden ikä oli keskimäärin 6 vuotta. Lapsista 10 % kuoli.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lasten vakavia A(H1N1)-influenssatapauksia retrospektiivisessä, kontrolloidussa monikeskustutkimuksessa. Mukana oli vuonna 2009 huhtikuusta joulukuuhun 265 alle 16-vuotiasta lasta, jotka täyttyivät Yhdysvaltojen tartuntatautiviraston influenssakriteerit ja joille kehittyi A(H1N1)-influenssan vakava muoto.

Ulla Toikkanen
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030