Lehti 46: Ajankohtaista 46/2004 vsk 59 s. 4459

Jo liki 200 laillistettua virolaislääkäriä

Virolaisten lääkäreiden työskentely Suomessa helpottui Viron Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen. EU:n yleisten periaatteiden mukaisesti myös terveydenhuollon ammattihenkilöiden vapaa liikkuvuus unionin rajojen yli on mahdollista.

Laillistettujen virolaisten lääkäreiden määrä onkin Suomessa ponkaissut huikeaan kasvuun. Tänä vuonna terveyshuollon oikeusturvakeskus on laillistanut 187 virolaista lääkäriä lokakuun puoliväliin mennessä (taulukko).

Terveydenhuollon työntekijöiden keskeiset määräykset on kirjattu EU:n perussopimusten viiteen erityisdirektiiviin. Ne koskevat lääkärin, hammaslääkärin, proviisorin, sairaanhoitajan ja kätilön koulutusta, tutkintotodistuksia ja ammatinharjoittamisoikeutta.

Lue myös

Direktiivit säätelevät ammattipätevyyksien tunnustamista suoritettujen tutkintojen perusteella. Tutkintojen pitää täyttää direktiiveissä esitetyt vähimmäisvaatimukset, muuten tarkkaa vastaavuutta eri jäsenmaissa ei edellytetä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on Suomessa toimivaltainen viranomainen EU- ja ETA-valtioiden lääkäreiden ammatinharjoittamisoikeuksia koskevissa asioissa. Myös ammatinharjoittamisoikeutta haetaan TEO:sta. Lääkäreiden laillistamisessa ja erikoislääkärin pätevyyden myöntämisessä sovelletaan EU-direktiivejä.


Kirjallisuutta
1
Lähde: Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen kotisivut

Taulukot
Suomessa ammatinharjoittamisoikeuden saaneet virolaiset lääkärit. (tilanne 15.10.2004 mennessä) __________________________________________________ 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 __________________________________________________ Laillistetut lääkärit1 6 4 0 3 6 1 187 Toimiluvan saaneet lääkärit2 13 12 13 15 29 21 11 __________________________________________________ 1Ennen 1.5.2004 laillistetut virolaiset lääkärit ovat työskennelleet Suomessa ennen laillistamistaan vähintään viisi vuotta. 2Käytännössä Viron EU-jäsenyys on tiputtanut toimiluvalla työskentelevät virolaiset lääkärit tilastoista pois alkaen 1.5.2004. Yksitoista myönnettyä toimilupaa vuodelle 2004 on myönnetty ennen Viron EU-jäsenyyden voimaan astumista 1.5.2004. Toimilupien määrä tarkoittaa myönnettyjen lupien määrää vuosittain. Yhdellä lääkärillä on voinut olla aikavälillä 1998-2004 monta toimilupaa. Yhteensä 39 virolaista lääkäriä on saanut toimiluvan 1998-2004. Lähde: Terveydenhuollon oikeusturvakeskus
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat