Joka neljäs laihduttaja vartioi painoaan lääkärin neuvosta
Painonvartijoiden viestintäpäällikön Riitta Rantasen mukaan noin neljännes laihdutusryhmiin tulijoista kertoo tulleensa lääkärin kehottamana.
- Olemme selvittäneet laihduttajien motiiveja, ja huomanneet, että lääkärin neuvoihin yhä luotetaan Suomessa. Sitä emme tiedä, onko kehotus koskenut nimenomaan Painonvartijoihin tulemista vai yleensä laihduttamisen aloittamista ryhmän tukemana, Rantanen huomauttaa.
Professori Aila Rissanen Husista sanoo, että Painonvartijoista on parin viime vuoden aikana julkaistu kansainvälisissä lääketieteellisissä lehdissä artikkeleita, joissa on tutkittu nimenomaan ryhmän tuen merkitystä painonhallinnassa. Vertailevat tutkimukset osoittavat ryhmämuotoisen laihduttamisen onnistuvan paremmin kuin ns. itseapuryhmissä, joissa ihmisille annetaan samat kirjalliset ohjeet, mutta heillä ei ole ryhmätapaamisia.
Alustavia viitteitä on myös siitä, että ryhmälaihduttajien laihdutustulokset pysyvät hieman paremmin, vaikka hekin hieman lihovat.
- Tätä takaisin lihomista pidetään liian helposti epäonnistumisena ja sanotaan sitten ihmisten laihduttaneen turhaan. Jojo-ilmiössä on riskinsä, mutta toisaalta tiedämme painon ylipainoisilla nousevan keskimäärin kilon vuodessa. Tämän kierteen pysäyttäminenkin voi olla pieni saavutus. Samalla suomalaisetkin diabeteksen ehkäisytutkimukset osoittavat, että jo 5-10 prosentin painonlasku pienentää sairastumisriskiä merkitsevästi. Meidän lääkärienkin kannattaisi siis iloita potilaidemme pienestäkin laihtumisesta, vaikkei suoranaiseen ihannepainoon päästäisikään, Aila Rissanen hymyilee.
- Tavoitteet eivät saisi olla liian kovia. Voi olla, että liika yrittäminen lyö itseään korville, Rissanen pohtii.
On hyväksyttävä, ettei laihtuminen ole kaikille yhtä helppoa. Toiset siis joutuvat yksinkertaisesti ottamaan järeämmät aseet käyttöön kuin toiset.
Rissanen ei myöskään enää tuijota pelkkiin ihannepainotaulukoihin; painoindeksi 25 ei ole kaikkien tavoite. Terveyden kannalta olennaisinta olisi pysytteleminen kolmenkympin alapuolella.