Ajan­kohtai­sta

JUKO: Kunta-alan ratkaisu hillitsee ansiokehityksen eriytymistä

Reilu kaksivuotinen sopimus korottaa palkkoja 3,46 prosenttia. Sopimuskausi alkaa 1.2.2018 ja päättyy 31.3.2020.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Kuntien palkkaratkaisu on muilla aloilla tehtyjen ratkaisujen tasoa. Se tyydyttää JUKO:a ja hillitsee kunta-alan ansiokehityksen jäämistä jälkeen yksityissektorista.

Reilu kaksivuotinen sopimus korottaa palkkoja 3,46 prosenttia. Sopimuskausi alkaa 1.2.2018 ja päättyy 31.3.2020. Neuvottelutuloksen myötä JUKO:n päättämät ylityö- ja vuoronvaihtokiellot päättyvät välittömästi. JUKO:n hallitus ottaa kantaa neuvottelutulokseen kokouksessaan ensi viikolla.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan tärkeää oli, että saatiin sovituksi uudesta elementistä eli tuloksellisuusohjelmasta vuodelle 2019.

– Se ei ole ylimääräinen palkankorotus, vaan innovatiivinen avaus, joka palkitsee kunta-alan henkilöstöä venymisestä. Myös kunta-ala on osaltaan luonut pohjaa talouskasvulle, hän kertoo.

Sote-asiantuntijat ja esimiehet mukana selvityksessä

Osana kunta-alan neuvottelutulosta sovittiin yhteistyöhankkeesta, johon kaikki kunta-alan pääsopijajärjestöt osallistuvat. Tämä vastaa JUKO:n tavoitteita.

JUKO on edellyttänyt, että sote-työehtoja ryhdytään kehittämään jo ennen siirtymistä sote- ja maakuntauudistukseen.

– Ehdottomana edellytyksenämme oli, että terveydenhuollon vaativat asiantuntija- ja esimiestehtävät sekä sosiaalialan korkeakoulutetut ovat hankkeessa mukana. Tämä myös toteutui, Luukkainen mainitsee.

Lue myös

Kunta-alalla sovittiin myös palkkaohjelmasta, jossa selvitetään alan ansiokehityksen ja -tasojen takamatkaa suhteessa yksityiseen sektoriin. Myös palkkaohjelma oli yksi JUKO:n keskeisistä tavoitteista. Selvityksen jälkeen sovitaan, kuinka eroja voidaan kaventaa.

Luukkainen sanoo, että yksi myönteinen, perheitä ja työelämän tasa-arvoa tukeva osa sopimuskokonaisuutta on palkallisen isyysvapaan piteneminen 12 päivään, kun se tällä hetkellä on kuusi päivää.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030