Ajan­kohtai­sta

Jyväskylän yliopistoon terveysdatan hyödyntämisen professuuri

IT-tiedekunnan työelämäprofessorina aloittaa sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Pirjo Mustonen.

Tuomas Keränen

Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekuntaan sijoitetun kaksivuotisen professuurin ala on terveysdata ja sen hyödyntäminen. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kehittäjäylilääkäri Pirjo Mustosen professuuri tuo tekoälyn hyödyntämiseen lääkärin näkökulman ja auttaa IT-alan ammattilaisia määrittelemään ongelmia, jotka ovat keskeisiä terveydenhoitotyössä.

Mustonen on ollut käynnistämässä Keski-Suomessa uudenlaista hyvinvoinnin ja kansanterveyden edistämisliikettä, Meijän polkua. Siinä hyvinvointiin pyritään liikunnan, levon, luonnon ja yhteisöllisyyden kautta.

Lue myös

– Uusi teknologia antaa mahdollisuuksia uudenlaiseen datan keräämiseen, terveystutkimukseen ja esimerkiksi terveydenhuollon vaikuttavuuden arviointiin. Näin voidaan selvittää, miten kansalaiset voivat Keski-Suomessa ja millä muutoksilla eri väestöryhmien hyvinvointi voisi parantua, Pirjo Mustonen sanoo tiedotteessa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja, Juha Kinnusen mukaan digitaalisaatio terveydenhuollossa johtaa lyhyellä aikavälillä siihen, että ihmiset itse voivat entistä paremmin tehdä terveyttä edistäviä valintoja.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030