1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Kandien huipputyöpaikka löytyi Jyväskylästä
Ajan­kohtai­sta

Kandien huipputyöpaikka löytyi Jyväskylästä

Kuokkalan terveysasemasta tuli Medisiinariliiton ensimmäinen Vuoden työpaikka. Hyvä perehdytys ja seniorituki keräävät kehuja.

Kandien huipputyöpaikka löytyi Jyväskylästä Kuva 1 / 1

Kuokkalan terveysasemasta tuli Medisiinariliiton ensimmäinen Vuoden työpaikka. Hyvä perehdytys ja seniorituki keräävät kehuja.

Medisiinariliitto syynäsi ensimmäistä kertaa hyviä työpaikkoja. Yhdentoista ehdokkaan joukosta nousi yksi ylitse muiden: Kuokkalan terveysasema Jyväskylästä.

Liiton hallituksen jäsen Saara Kupiainen toteaa, että Kuokkalassa kandit on perehdytetty perusteellisesti ja he ovat saaneet riittävästi senioritukea.

– Myös kouluttava ote työskentelyssä, lämmin ja tasa-arvoinen ilmapiiri, mahdollisuus oman työn suunnitteluun ja palkkaus vaikuttivat valintaan.

Kandit voivat olla hiljaisesti tyytymättömiä työpaikkoihinsa. He eivät ehkä uskalla vaatia perehdytystä, tai ujous estää avun kysymistä senioreilta. Tällöin työmotivaatio voi laskea.

– Työntekijöiden viihtyminen on myös ehdoton valtti työnantajalle, Kupiainen sanoo.

Medisiinariliitto myönsi samalla kunniamainintoja työpaikoille. Kupiaisen mukaan näin syntyy lista hyvistä työnantajista. Valintojen tarkoitus on lisätä tietoisuutta hyvistä käytännöistä työelämässä.

– Jokainen jäsen voi ehdottaa seuraavaa Vuoden työpaikkaa. Kun kandi menee ensi kesänä töihin, hänen kannattaa miettiä, työskenteleekö Vuoden työpaikassa.

Vain muutama kandi kerrallaan

Kuokkalassa kandeille järjestetään viikoittain tunti, jolloin he käyvät läpi tutorlääkärin kanssa viikossa kertyneitä asioita.

– Tutoria voi toki konsultoida päivittäin, samoin kaikkia muita. Kuokkalassa on kokeneita lääkäreitä ja hoitajia, jotka osaavat auttaa hyvin nuorempiaan, kertoo kymmenen vuotta Kuokkalassa apulaisylilääkärinä työskennellyt Pertti Peltonen.

Terveysasemalla ei työskentele yhtä aikaa kovin monta kandia, mikä helpottaa perehdytystä. Kandien työjärjestys laaditaan aluksi kahdeksi viikoksi, ja heidän vastaanottoaikansa suunnitellaan normaalia väljemmiksi. Esimerkiksi Effican käyttökokemus huomioidaan.

– Toisinaan kandillekin voi tulla ylimääräisiä potilaita, koska terveysasema on väestövastuujärjestelmässä. Potilasmäärää vähennetään, jos kandin huomataan uupuvan ja olevan jatkuvasti jäljessä aikatauluista.

Koulutuksiin pääsevät terveysasemalla kaikki halukkaat. Myös talon sisällä järjestetään koulutusta.

Peltosesta hyvä henki auttaa viihtymään töissä.

– Jokaisella työntekijällä on hyvä työmoraali ja motivaatio pärjätä yhdessä.

Työskentelyä tutorin kanssa

Parasta Kuokkalassa oli monipuolinen työ, jossa pääsi tekemään toimenpiteitä ja pitämään vastaanottoa muun muassa neuvolassa, palvelutalossa ja kouluterveydenhuollossa. Näin kertoo Itä-Suomen yliopiston kuudennen vuosikurssin lääketieteen opiskelija Sonja Aukee, joka työskenteli Kuokkalassa viime kesän.

– Minut perehdytettiin todella hyvin. Lisää oppia annettiin muun muassa Effican käytöstä, joka oli jo tuttu. Sain myös muistitikun, jossa oli esimerkiksi paikalliset hoitosuositukset.

Aukee sai aina tarvitessaan senioritukea. Jokaiselle viikolle oli oma tutor.

– Hän tuli tarvittaessa myös paikan päälle katsomaan potilasta kanssani. Tein tutorin kanssa yhdessä niitä toimenpiteitä, joita en ollut aiemmin tehnyt.

”Ehdin aina syömään”

Aukeen mukaan tyytyväisyyden aiheita olivat myös kandille sopivat vastaanottoajat ja henkilökunnan hyvä yhteishenki. Hän kiittelee myös lääkäri- ja hoitajatyöparien joustavaa toimintaa.

Aukee pääsi vaikuttamaan työpäivien aikatauluihin. Työskentely oli välillä haastavaa, ja joskus aikataulut pettivät, mutta ylitsepääsemättömiä pulmia ei tullut eteen. Ylitöitäkään ei ollut kohtuuttomasti.

– Ehdin aina käydä syömässä ja kahvilla, nälkäisenähän ei jaksa tehdä töitä.

Kandit toivovat hänen mukaansa työnantajilta ennen kaikkea hyvää perehdytystä ja senioritukea. Työnantajan pitää huolehtia muun muassa siitä, että kandi osaa kirjoittaa sähköisiä reseptejä ja käyttää potilastietojärjestelmää.

– Myös työsopimuksen pitää olla kunnossa, ja päivystysvelvollisuudesta täytyy tiedottaa, Aukee sanoo.

Työt Kuokkalassa odottavat häntä jälleen joululomalla.

Medisiinariliiton 
kunniamaininnan saivat

➤ Maarianhaminan terveysasema

➤ Kerimäen terveysasema

➤ Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä

➤ Kokkolan terveyskeskus

Ulla Toikkanen
Kuva: Tommi Anttonen

Lue koko juttu perjantaina 28.11. ilmestyvästä Lääkärilehdestä 48/2014.

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Hyvää kesää

Uusia verkkouutisia on luvassa taas 29. heinäkuuta alkaen.

Tieteessä
Hoida oikein pistiäisallergiaa

Hoidon kulmakiviä ovat mahdollisen anafylaksian asianmukainen hoito sekä siedätyshoidon tarpeen arvio.

Maailmassa
Löylyä!

Sauna on Olli Savolalle paikka, jossa ihminen irtautuu materiasta.

Ajassa
Virheistä pitää puhua

Jani Monosen mielestä virheiden myöntäminen ja niistä oppiminen tulee helpommaksi, kun kokemus lisääntyy.

Ajassa
Väitöskirjapalkinto maailman yleisimmän maksasairauden tutkijalle

Panu ­Luukkosen ­väitöskirjan aineisto oli laadukas ja menetelmät innovatiivisia.

Ajassa
Vapaaehtoistyökin vaatii potilasvakuutuksen

Lääkäriliiton ryhmäpotilasvakuutus kattaa tietyin ehdoin myös pienimuotoisen vapaaehtoistyön.